Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

tiistai 31. tammikuuta 2017

Tää ei oo pommi

Vaimoni halusi käydä kirjastossa eilen. Minä huomasin, että minulla on kolme kirjaa yliajalla ja niitä ei voi uusia.

Ajoin lähelle ovea. Kävin heittämässä vaimoni avuksi kirjakassin palautusautomaatin juureen. Vaimon oli tarkoitus tulla hoitamaan ne eteenpäin ja niin kävi.

Lähellä automaattia istui ihmisiä lukemassa lehtiä. Kertonee tästä ajasta, kun mieleeni juolahti, että käyntini voisi näyttää epäilyttävältä. Huikkasin, että "Tää ei ole pommi. Vaimo tulee palauttaa." Vain yksi pää kääntyi lehtipuolella.


Kävimme tänään Modiglianin näyttelyssä Ateneumissa. Kävi hauskasti, kun tapasimme serkkuni ja entisen naapurimme 80-luvulta.


Saan lauantaina henkilökohtaisen kritiikin kirjoittajakurssilla. Taidan jännittää enemmän kuin ennen kumpaakin syöpädiagnoosiani.


Autot seisovat käyttämättöminä 95 prosenttia ajasta (Hesari 27.1.2017). Jos liikkuminen muuttuu nykyistä enemmän palveluiden käyttämiseksi, selvitään vähemmillä autoilla, kun käyttöaste nousee. Kehitys vapauttaisi varmasti myös parkkipaikkoja.

Ei kommentteja: