Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

tiistai 31. tammikuuta 2017

Kalakeittoa

Tein tänään kalakeittoa soveltaen K-Ruoan kiireisen kalakeitto -reseptiä. Käytin kahdenlaisia Pirkan aineksia, mutta en niitä, mitä ohjeessa mainitaan. Seitin sijaan meni kahden kalan juureksia ja kasvissuikaleiden sijaan keittojuureksia. (Ei, minulle ei makseta tästä.)

Siinä ei mainita perunoita, mutta kuorin ja pilkoin kuitenkin kuusi pottua , jotka laitoin veteen kiehumaan. Jääkapissa oli purjon jämä. Siivutin siitä käytettävän osan. Ohje neuvoo kuullottamaan purjon kattilassa rasvassa. Siitä keitto lähtisi rakentumaan.

Minulla oli perunat vedessä kypsymässä. Otin pienemmän kattilan. Aioin laittaa siihen ruokalusikallisen öljyä, mutta tulinkin laittaneeksi sen perunakattilaan. No, öljyä uudestaan ja purjot mukaan. Hieman kärähtivät. Ei se mitään. Laitoin ne ja muita aineksia isompaan kattilaan.

Kalaliemikuutioita ei ollut, mutta kasvissellaisia löytyi.

Puristin joukkoon pulikkaan sitruunan mehut.

Reseptin mukaan keittoon pannaan 0,5-2 desiä hienonnettua tilliä. Laitoin desin ja ajattelin, että siitä tulee keiton runkomaku. Keitto meni aika ruman näköiseksi.

Pippurit unohtuivat.

Mausta tuli intensiivinen. Kärkimaut olivat sitruuna ja kala. Tillin makua en erottanut. Ihan kelvollista keittoa.




Ei kommentteja: