Elämään autetut

Olen elämään autettu. Ilman nykyaikaista lääketiedettä olisin jo rajan takana. Olen yhä ihmeissäni siitä, että olen selvinnyt tähän asti. Kahden syövän kokemukset eivät ole minua jalostaneet mitenkään. Olen ehkä tietoisempi kuolevaisuudestani kuin ennen, mutta en tunne valaistuneeni suorittamaan saamaani jatkoaikaa paremmin. Tunnistan pienuuteni, mutta vanhenemisen merkit olisivat ehkä opettaneet tämän asian ilman syöpiäkin.

Uskominen tuntuu tärkeältä. Ajattelen lapsellisesti, että Luoja on antanut minulle syöpäni pitääkseen minusta huolen. Järkeni väittää vastaan, mutta tämä onkin uskon asia.

Elämänarvot ovat muuttuneet siten, että suorittaminen ei tunnu omalta tehtävältä. Tehtäväni on olla pappa tai fafa, kuten yksi jälkeläisistäni minua kutsuu. Se on upea tehtävä, mutta minun on siinäkin maltettava mieleni. Sain äskettäin taas opetuksen rajoistani. Touhusin pari kolme päivää antaumuksella lastenlapsieni kanssa. Se oli suurenmoista, mutta sen jälkeen olin lopen uupunut. Vaikka nukuin kohtuullisen yön, minun piti nukahdella lisää. Pikkuhiljaa toivuin taas. Mitäpä väsymyksestä. Se oli pieni hinta siitä, että sain viettää aikaa rakkaitteni kanssa.

Olen lisäksi puoliso, isä, poika, eno, setä, veli, lanko, ystävä ja tuttava.

Suvun nuorin on myös elämään autettu.
Kun näin hänet koruttomassa kastetilaisuudessa, hän oli yhä kuin sikiö. Hän makasi selällään unessa, eikä häneen saanut mitään kontaktia. Hän oli sedaatiossa. Hänen annettiin kerätä voimia tulevaa suurta koitosta varten.

Ei ollut varmaa, että hänet voitiin leikata. Lääkäri tuntui edellisenä sunnuntaina valmentavan läheisiä myös ikävään vaihtoehtoon. Onneksi pikkuinen voimaantui riittävästi ja operaatio myös onnistui. On hurjaa ajatella, että pienen ihmisen rinta halkaistiin jotta sydämeen päästiin käsiksi. Vaihtoehto olisi ollut kuitenkin jotakin hyvin surullista.

Nyt olemme nähneet hänet kuvassa silmät auki ja katse tutkivana. Videolla olemme nähneet, että hän todella elää. Tämä on riemullista.

Ensi viikolla ehkä tapaamme hänet taas.

Olemme tavallaan samanlaisessa tilanteessa pikkuisen kanssa. Meidät molemmat on autettu elämään ja me molemmat voimme saada hankalia komplikaatioita. Minä olen selvinnyt hämmästyttävän vähällä ja toivon sydämestäni, että pikkuiselle käy yhtä hyvin.

Hyvinkin voi käydä.