Viime yö oli rasittava, kun sain niin vähän unta. Nukahdan hetkeksi ja liityn johonkin uneen, jonka koen olevan jokin vaimoni kokema juttu, ihan tavallinen epäsurrealistinen tapaus. Kohta herään ja valvon. Sitten tulee uusi pätkä. Unet kuin suuntautuvat antennein häneen ja ovat hänen uniaan. Mustavalkosävyisiä tylsiä tarinoita. Eivät todellakaan hänen tavanomaisiaan.
Kummallista. Olenko niin kuormitettu, ettei ruutia riitä edes omiin uniin.
Aamuyöstä kyllästyin ja kuuntelin äänikirjaa. Se ei valitettavasti antanut unta. Aikaahan siinä sain kulutetuksi.
Menin jo kuuden jälkeen aamiaiselle voidakseni torjua pahaa oloa. Kahdeksan jälkeen menin Herttoniemen sairaalaan verikokeeseen. Taksilla mennen tullen kun olin niin uupunut. Tunnin odottelin.
Kotona nukuin pois syvää väsymystäni.
Tulokset soitettiin jo puolen päivän jälkeen Syöpäklinikalta. Arvot olivat hyvät. Olen kiitollinen tästä huolehtimisesta.
En oikein jaksa kuunnella median papatusta kaikesta ajankohtaisesta. Areenasta yritin myös katsoa ja kuunnella, mutta ei sytytä. Toisaalta käy aika pitkäksi.
Otin iltapäivällä luonnosvihkon ja piirtelin siihen kynätussilla. Jatkoin akvarellilla. Oli mukavaa, mutta kun tuon olin tehnyt, olin aivan kuitti. Lepäsin sängyssä ja toivuin ajatukset viiltävän tyhjinä. Tuntui kivalta levätä rauhassa luovasta työhetkestä mediamölyn kuuntelemisen sijaan.
1 kommentti:
Parasta kropalle on nyt antaa sille lepoa niin paljon kuin se vaatii. Taistelu vie voimia, voisinpa sinulle omistani antaa!
Lähetä kommentti