Mystillinen lähetys, unien valtakunnissa, voinnista, uuden alun pohdintaa

Joskus on hyvä olla tarkka sydämellisten (Oikeinkirjoitusta: Hyvä, että hoksasin. Yhteen sydämeen ei mahdu kahta ämmää.) lähetysten osoitetiedoissa. Ovellemme ilmestyi toissapäivänä kaunis kukkapuketti. Kortissa luki "Kesänmetsän tuoksua ystäväni kotiin! Toivoo Liisa." Jouduimme miettimään, kumpaa meistä tuo koskee ja kuka kolmesta mieleemme tulevasta Liisasta voisi olla kyseessä. Vaimo ryhtyi selvittämään ja kolmas Liisa tärppäsi. Kiitos omasta puolestanikin ihana Liisa siellä Keski-Euroopassa (vai lienetkö vielä lomailemassa Suomessa), vaikka vaimolleni tietenkin lähetyksen ensisijaisesti osoitit!

Mahtaako johtua kuumuudesta, mutta viime yö oli unien suhteen runsas? Yhdessä olin jonkin nimeltä tunnistamattoman, lumoavan maailmantähden vastanäyttelijänä. Filmausvehkeitä tosin ei näkynyt missään. Minä tietysti rakastuin ihanaan kumppaniini sydänsopukoita myöten. Hän oli niin kannustava ja empaattinen minua - noviisia - kohtaan. Unissa on sekin mahdollista, että minä osasin näytellä oikein hyvin. Jossakin kohtaa sanoin kumppanilleni, että kun esittää rakastunutta, rakastuu oikeastaan oikeasti. Hän hymyili viisaasti. Toimimme Suomessa, mutta jossakin vaiheessa ehdotin hänelle, että voisimme näytellä myös muissa lähimaissa, joita hän ei tuntenut. Unissa on sekin mahdollista, että menimme kävellen Latviaan. Sieltä piti palata kävellen Viron kautta takaisin, mutta tulimmekin suoraan Helsinkiin, tuosta noin vain. Sitten uneen ilmestyi toinenkin miesnäyttelija, joka antoi aika suoraa palautetta pukeutumisestani. Kohta varmaan heräsin ja tämä uni päättyi ellei se sitten kietoutunut muihin.

Yhdessä unessa olimme lähipiirini kanssa valmistautumassa muuttoon siten, että tavarat pakattiin tornimaisesti kapenevaan taloon siten, että ne hetken tullessa romahtavat talosta sopivasti muutettaviksi. Ylhäällä oli tosi ahdasta. Yön aikana osa tavaroista romahtikin ja ne hoituivat eteenpäin tuosta noin vain.

Tämä saattoi liittyä jollakin tavoin edelliseen uneen. Olin virittelemässä äidilleni lämmityslaitetta siten, että se tuottaa tasaista lämpövirtaa. Ohjaus liittyi jollakin tavoin kännykkääni, jonka numero oli 000000 0200 tai sinne päin. Virittelyssä oli vaikeuksia. Jossakin vaiheessa lähdin ostamaan uutta laitetta.

Eräässä unessa menin aamulla poimimaan mustikoita ison rautatieaseman lähettyville. Mustikoita löytyikin. Tulin välillä asemalle kahville, mutta kahvilat eivät olleet vielä auki, vaikka kello oli jo ainakin kahdeksan aamulla. Kaksi vanhinta kolmesta sisarestani oli asemalla jossakin roolissa. Heitä kai koulutettiin. Kun nousin portaita toiseen kerrokseen sisareni jostakin syystä pudotettiin syvään kuiluun, joka alkoi kaiteesta. Ilmeisesti kulku oli vakaata, koska näen vielä nuoremman sisareni hymyilevän iloisesti syvällä kuilussa. Kaikenlaista koulutusta. Jossakin vaiheessa pääsin kahvilaan, Jostakin syystä ostamani baakelsi oli umpimärkä. Junia lähti monesta kerroksesta. Näin asemalla oppilaitani matkalla kouluun. Mukaan tuli unille tyypillinen etsimisongelma. Olin päättänyt mennä koululle, mutta en löytänyt millään oikeata junaa. Yhdessä kohtaa nousin portaita, jolle oli asetettu hauskoja, lapsille tarkoitettuja irtolippoja mukaan otettaviksi. Jossakin vaiheessa huomasin, että minulta oli kengät kadonneet jaloista. Niistä näkyi jäänteitä erään portin välissä. Otin ne ja lähdin valittamaan asiasta aseman yhteydessä olevan tavaratalon johdolle. Johtoa oli vaikea tavoittaa, mutta jotkin portit avautuivat siten kuin ei ollut tarkoitettu. Joku johdon edustaja tuli tapaamaan ja vei minut lounaalle. Kenkieni jäännökset olivat tässä vaiheessa muuttuneet yhdeksi naisten korkokengäksi ja jotakin muutakin oli jäljellä. Lounastani ei kuulunut hihnalta ja sinä aikana johdon edustaja katosi.

Kukahan tulkitsisi? Ehkäpä unissa ei olekaan mitään tulkittavaa. Aivot vain pyörittävät muistiaineksia iloisessa sekamelskassa.


Toissapäiväiset veriarvoni olivat aivan kohtuulliset, mutta alaspäin kai matkaan, koska eilen tunsin väsymystä. Aamupäivällä nukuin lähes pari tuntia. Jaksoin kuitenkin ihan mukavasti olla rannalla Villa Salmelan mailla, kun vietimme siellä kesäpäivää ystäväpariskunnan ja vanhimman pojan perheen seurassa. Käveleminen oli kuitenkin työlästä. Tänään saatamme mennä sightseeing -ajelulle Helsingin vesille. 


Anonyymi esitti edellisen postaukseni kommentissa, että syövän jälkeen pitäisi menneet unohtaa ja ajatella tilanne uutena alkuna. Tuossa ajatuksessa on viisautta. Helposti ajattelee, että elämänmuodossa on muuttumattomia tekijöitä, kuten asunto ja työ. Jos radikaalisti ottaa, eihän nämäkään kiinteitä ole.

Voihan asunnon myydä, maksaa velkojen rippeet pois ja sijoittaa loput. Jos on oikein rohkea, voi alkaa elää kuormasta syöden. Niin rohkeita emme liene. Jos asuntorahat sijoitetaan, pitää löytää edullinen vuokra-asunto. Sellainen löytynee maalta. Sitten pitää laskea, millä eletään. Sijoitustuotot vaihtelevat. Sijoitukset voivat myös epäonnistua ja pääoma surkastua. Jotta voisin jatkaa työtäni, asunto ei saisi olla liian kaukana Helsingistä. Tällä kuviolla uskoisin pärjäävämme.

On tuossa riskinsäkin. Moni maalle muuttaja palaa kipin kapin kaupunkiin. Niin voisi käydä meillekin. Vuokra-asunnosta pääsee helposti irti, mutta kaupunkiin asettuminen riippuu sijoitusten onnistumisesta ja uuden asunnon löytymisestä.

Minulla on ensi vuonna mahdollisuus jäädä osa-aikaeläkkeelle. Asuntojärjestelyin se olisi taloudellisesti mahdollista. Osa-aikaeläkkeessä on kaikesta hyvästä huolimatta yksi piirre, mistä en pidä. Silloin ei saa olla muita ansioita. Myisin mielelläni maalauksiani ja se ei olisi mahdollista. Säännökset ovat tiukat. Pimeää kauppaa ei omatuntoni sallisi. Sellainen olisi siinäkin mielessä moraalitonta, että minut pelastetaan syövästäni verovaroin. Osa-aikaeläkeellä voisin kuitenkin olla minimissään kaksi vuotta, koska kolmen vuoden päästä voisin jäädä vanhuuseläkkeelle. Yrittäminen sen ohella on luvallista. Yksi mahdollisuus olisi käyttää osa-aikaeläkkeen aika opiskelemalla lisää taidealaa.

Radikaalein ratkaisu olisi luopua sekä asunnosta että työpaikasta. Ei se helppoa olisi, koska työpaikkani on minulle rakas. Minulla on mainiot työtoverit. Työlläni on merkitystä ja saan toteuttaa siinä luovuuttani. Se on kuitenkin äärimmäisen haastavaa ja kuluttavaa. Sekä asunnosta että työpaikasta luopuminen merkitsisi taideyrittäjyyttä omalla riskillä. En tiedä kestäisinkö sellaista. Taiteen tekeminen suorituspaineen alla voisi olla ei niin kivaa. Tätä kestäisi kuitenkin vain aikansa, koska kolmen vuoden päässä siintäisi kiinteä vanhuuseläke, joka toisi tuen ja turvan.

Joku sanoi blogikommentissa, että asunnon myymättömyydessäkin on riskinsä. Se on totta. Jos pitää kaiken ennallaan, jättää ehkä monia elämää rikastuttavia asioita valintamahdollisuuksien ulkopuolelle. Emmehän elä asuntoa varten. Toisaalta uskon, että me molemmat haluaisimme jättää jotakin lapsillemme heidän elämänsä helpotukseksi, kun aikamme koittaa.

Nykyisessä eläkejärjestelmässä on se hieno piirre, että jos jatkaa työtä vanhuuseläkeiän jälkeen, saa superkarttuman, joka lisää vilkkaasti tulevaa eläkettä. Sen hyväksikäyttäminen on viisautta, koska systeemissämme on myös sellainen piirre, että saavutetut eläkkeet surkastuvat. Toisaalta kun päivistään ei tiedä, supereläkkeen tavoitteleminen voi osoittautua virvatulien kajastuksiin lankeamiseksi.


On tässä totisesti miettimistä!