Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

lauantai 27. syyskuuta 2014

Terveellinen(?) lounas, liikkumiskirjanpitoa ja rähmimistä

Paistoin lounaaksi oliiviöljyssä kesäkurpitsaa, sipulia, tomaattia, kurkkua ja fenkolia. Päälle ripottelin mustaa emmenthalia. Puristin sitruunaa mausteeksi.

Vaimoni aikoi paistaa kananmunaa lounaaksi, mutta sain hänen jakamaan ateriaani. Hän syö kasviksia mieluummin keitettyinä tai uunissa lämmitettyinä. Minusta kasviksia pitää keittää säästeliäästi, että maku sailyy.

Jälkiruuaksi lämmitin pannulla pienehköt siivut uunijuustoa. Päälle hiukan vadelmahilloa. Finaaliksi join hieman espressoa. Nescafen kofeiiniton pikaespresso maistuu minusta oikealta. Vaimoni jättää kahvit väliin.

Katsotaan nyt miten pärjätään välipalaan ja päivälliseen asti. Olikohan tämä nyt terveellistä?


Olen merkkaillut tämän viikon liikkumisiani Kiloklubiin. Tähän mennessä on yhteensä 163 minuuttia, kun suositus on 120 minuuttia. Hyvä niin. Liikkumiseni koostuvat kävelystä portaiden noususta ja laskusta sekä venyttelystä. Kokemukseni mukaan näillä voi ansaita Kiloklubissa vihreän suoran. Nyt minulla on kolme vihreää laatikkoa neljästä mahdollisesta. Kulutus, määrä ja teho riittävät, mutta vaihtelua kaivattaisiin lisää. Venyttely varmaan kaunistaisi suoraa. Ehkä portailla liikkumisen vastineeksi voisi olla käsipunttien nostelua.


Harmittaa, kun silmienrähmiminen haittaa lukemista ja muuta puuhaa päivällä. Tuntuu, että silmätipatkin tuovat utuisuutta.


Mainitsin eilen, että metaklopramidi lisää särkylääkkeen imeytymistä eli voi auttaa migreenin hoidossa. Kävin apteekissa eilen ja kuulin, että kyseessä on reseptilääke. 


Ei kommentteja: