Mukava "viimeinen" päivä

Jalkateräni palelivat kovasti viime yönä. Minulla oli ohuiden sukkien lisäksi kahdet villasukat. Peittoni päällä oli pari saalia. Silti minun piti mennä liottamaan jalkojani kuumassa vedessä. Se auttoi. En tiedä liittyikö se jotekin kurkkutuntemuksiini.

Tästä on tulossa oikein hyvä "viimeinen" päivä. Käväisin puolilta päivin tapaamassa kollegojani koululla. Oli mukava nähdä heitä. Poimin sitten vaimoni mukaan ja menimme Kruunuhakaan, johon vaimollani oli meno. Olimme päättäneet käydä saamani ehdotuksen mukaisesti ulkona lounaalla. Jätin vaimoni Ravintola Pianon kohdalle Rauhankadulle ja vein auton parkkiin Vironkadulle. Kun kävelin automaatille tarkistaakseni aluekoodin, erän Bemari-kuski huusi minulle autonsa ikkunasta. Olin pudottanut kaulaliinani kadulle. Tuo oli kunniaksi kyseisen merkin haltijoille.

En huomannut pianoa ravintolassa. Buffet maksoi kypän hengeltä. Alkusalaatit laistin sattuneesta syystä. Söin sen sijaan aurajuustokeittoa. Pääruoka kannakoipi maistui siltä miltä kanankoipi maistuu. Muistin jättää kuoret syömättä, vaikka niissähän paras maku olisi ollut. Sen verran optimismia jäljellä, että nipotan ruuan terveellisyyden suhteen vaikka olen kantasolusiirtoon menossa. Jälkiruuaksi oli mansikkakeittoa. Oli siellä jokunen mansikkakin. Kahvi maistui niin pahalta, että jätin suurimmaksi osaksi juomatta.

Olin ajatellut käydä odotusaikaa tappamassa Kansallisarkistossa, jonka kuvittelin olevan Siltavuoressa. Pääpaikka olikin siinä vieressä Rauhankadulla, vastapäätä Suomen Pankkia. Siltavuoressa on jokin sivutoimisto ja muitakin näyttää olevan.

Portaiden nousu otti koville ja istuin aulaan lukemaan Hesaria. Menin sitten katsomaan alemmassa kerroksessa olevaa näyttelyä. En jaksanut paneutua siihen erityisemmin, mutta katsoin kiinnostavat filmit, joiden aiheena oli sisällissodan aika. Hortoilin sitten tutkailemassa mitä artkistosta löytyy. Pääsalissa oli hervottoman isoja, ikivanhoja dokumenttikirjoja. Tutkailin pienemmässä salissa 50-luvulta peräisin olevaa ruotsalaista tietokirjaa ja löysin siitä Prytz-nimisiä henkilöitä. He ovat todennäköisesti erittäin kaukaisia sukulaisiani. Joku 1590-1655 elänyt Andreas Joannis on ollut J. Messeniuksen seuraaja ja kirjoittanut pari historiallisuskonnollista draamaa. Nimet ovat "Olof Skottokonung" ja "Gustaf then första". Johannes Messenius kirjoitti Ruotsille mielikuvituksellista menneisyyttä, jolla oli kovin vähän tekemistä todellisuuden kanssa.

Siirsin auton Liisankadulle. Meidän oli määrä tavata DNA-liikkeessä ja katsoa vaimolleni uutta kännykkää. Siellä ei kuitenkaan myyty kuin liittymiä ja jotakin muutakin, mutta ei kännyköitä. Siispä kotiin huilimaan.

Kävimme tankkaamassa. Silloin huomasin, että tuulilasin alareunaan oli liimautunut käyntikortti, jossa oli hakaristi. Teksti oli niin pientä, että sain selvää vain ottamalla kuvan ja suurentamalla kännykässä. Käyntikortissa joku nimetön väittää kahden nimeltä mainitun kidnapanneen nimeltä mainitun poikansa. Todella outoa. En viitsi panna tähän tarkempia tietoja.

En saanut päiväunilla unenpäästä kiinni, kun vaimoni kuorsasi. Ehkä se oli hyvä asia yöunien kannalta.