Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

torstai 26. elokuuta 2021

Positiivisuus vai kielteisyys viisaampaa?

 

Hesari käsitteli eilen laajasti ikiaihetta henkinen hyvinvointi (tämähän on oikeastaan oman bloginikin perusteema) artikkelissa "Onni ja terveys tulevat sisältä", jossa tukeuduttiin neljän asiantuntijan (Marika Borg, Tommy Hellsten, Arto Lode ja Liisa Tuovinen) näkemyksiin.

Marika Borg terottaa myönteisen asennoitumisen opettelun merkitystä. Hän katsoo, että myönteisyyttä voi oppia, se on käytännöllisempää ja että kielteiset tunteet johdattelevat muutokseen.

Positiivinen ajattelu lienee saavuttanut jonkinlaisen elämäntotuuden aseman läntisessä maailmassa.

Olen lueskellut John Naishin kirjaa "Riittää jo. Irti maailmasta, jossa kaikkea on liikaa" (tästä kirja-arvosteluun), joka on lennokkaasti kirjoitettu mutta hiukan löysän tuntuinen. Naish kuitenkin tuulettaa virkistävästi monia luutuneita ajatuksiamme, esittää oivaltavia näkökulmia ja referoi aiheisiin liittyviä tutkimuksia.

Naish vertaa myönteisyyden psykologiaa alkemistien kullanteon yrityksiin. Kohtuullinen pessimismi toisikin elämään enemmän realismia ja on siksikin tarpeen, että elämä jakaa hänen mielestään enemmän huonoja kuin hyviä kortteja (tältä tilanne globaalisti ajatellen näyttääkin).
Synkänpuoleiset ennakoivat paremmin, ovat varovaisempia ja heillä on myös tarve viedä kehitystä eteenpäin. Masennuskin olisi lähinnä tarpeellinen elämän uudelleenarviointivaihe.

Mene tiedä. Ehkä kummassakin kannassa on puolensa. Omat kokemukseni viittaavat siihen, että asioita kritisoimalla pääsee lähemmäksi esimerkiksi työtovereitaan. Jos joku yrittää analyyttisesti tuoda asioiden hyviäkin puolia esiin, hän vaikuttaa etäiseltä ja ehkäpä ylemmyydentuntoiseltakin.

Olen kuitenkin huomannut, että "aina ei käy huonosti". Joissakin tilanteissa iso katastrofi vaikuttaa väistämättömältä, mutta sitä ei tulekaan. Kannattaisi ehkä opetella ajattelemaan, että hyvinkin voi käydä ja että tuho ei ole tosiasia ennenkuin se tapahtuu, ja samalla pyrkiä varautumaan ainakin henkisesti myös riskin toteutumiseen.


Lämpimästi tervetuloa uudet lukijat Anneriitta ja Marke! Kovasti kiitoksia Anna-Maijalle ja Maurelitalle mukanaolosta. Mukava, jos viihdytte edelleen seurassa.

3 KOMMENTTIA:

  1. Olen 'menneessa elamassani' kokenut tuon kuinka tuntee itsensa ulkopuoliseksi jos ei lahde mukaan kahvipoytakeskustelulle tyypilliseen negatiiviseen keskusteluun. Esim. arvosteltiin poliitikkoa, urheilijaa tai saata tai pomoa. Jos aidosti yritin tuossa tilanteessa puolustella vaikkapa pomon motiiveita, niin kylla siina muut katsoivat, etta mita mina oikein hopisen.

    Keskustelun miellyttavyys sarkyy kun joku rikkoo myotamielisyyden.

    Vastaa
  2. Hyviä pointteja. Nuo mainitsemasi kielteisyyden hyödyt pitävät paikkaansa. Varovaiset jäivät evoluution aikana henkiin ja siksi suhtaudumme useimmiten uusiin asioihin ennakkoluulolla ja pelolla. Milloin säpsähdit koska jokin asia oli niin hienoa?

    Kirjoitin aiheesta muutama päivä sitten uudessa blogissani.

    Olen jo pitkään selvinnyt pettymyksistä asenteella: shit happens. Kun hyväksyy, että kaikki ei aina mene putkeen välttyy kielteisen ajattelun kierteeltä.

    Vastaa
  3. Minun kokemukseni on, että ajatuksiaan on turha edes yrittää teknisesti muuttaa...muuta, kuin käymällä läpi ja tutkimalla niitä, jossa sitten tarvitaan mielestäni toisia ihmisiä. Kahvipöytäkeskustelut ovat siksi oikein hyviä ja on tosi hyvä jos olen aidosti eri mieltä muiden kanssa - silloin en ole kollektiivisessa ajatuksessa pelkästään - olkoonkin, että ei ole silloin toisten mieliksi. Tuo katastrofin pelko on itselleni varsin tuttu tunne ja myös se hämmästys, että "hei sehän meni ohitseni".... voisiko jopa ajatella niin, että silloin kun tunnistaa pelkonsa itse tapahtuma onkin jo menneisyyden juttuja itselle muodossa tai toisessa.

    Vastaa

Ei kommentteja: