Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

perjantai 27. elokuuta 2021

Tässä ja nyt vai tulevaisuudessa

Meitä neuvotaan elämään tätä hetkeä. Carpe diem eli tartu hetkeen, kuten lentävä lause kehottaa. Tämä hetki on nyt ja vain nyt voin valita välittömästi tekemiseni ja olemiseni.


Toisaalta meitä neuvotaan määrittämään tavoitteita ja ponnistelemaan järjestelmällisesti niitä kohti. Ajattelenko siis tätä hetkeä vai esimerkiksi ensi kevättä, kun päätän, mitä nyt teen?

Tämä on kuin Hermann Hessen teoksessa Narkissos ja Kultasuu, jossa Narkissos on kuivakan järjestelmällinen tiukkapipo ja Kultasuu tuntuu hetken lapselta. Wikipedia tämän voivan tarkoittaa sitä, että kaksi keskenään erilaista henkilöä täydentävät toisiaan tai että keskenään ristiriitaiset ominaisuudet voivatkin olla samassa henkilössä. Jaa-a, tätä täytyy miettiä lisää.

Taideviite: Minun pitäisi tehdä useita maalauksia ensi kevääksi, jolloin on valmistujaiset. Olen kuitenkin jumissa, kun en saa hommaa alulleen. Lisää aiheesta täällä. 

Päivän pieni ilo: Kävimme päivällä kävelyllä Kivinokassa ja istuimme jonkin aikaa rantakalliolla olevalla penkillä. Oli pilvistä ja tuuli navakasti Hanasaaren suunnasta. Aallot loiskuivat ja voin kokea hetken ikuisuutta ja maailman pauhun merkityksettömyyttä.

Ei kommentteja: