Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

perjantai 27. elokuuta 2021

3. Mitä tervitsemme - oikeasti?

 


Jatkan edellisen postaukseni tarveihmettelyä. Vertaukset tekstissäni olivat aika krouveja. Tuli mieleeni sitten, että tähän voisi sopia paremmin alustavaksi ajatuskehikoksi armeija, jossa perustarpeet on tyydytetty, kaikki tekevät työtä ja sen määrä vertautuu tavanomaiseen leivän tienuuseen.



Hiukan mutkia oikoen voidaan sanoa, että kaikilla asevelvollisuuttaan suorittavilla on samanlainen ruokavalio, vaatetus ja asumisolot. Toiminta on tiukan järjestäytynyttä ja sillä on selkeä päämäärä. Tilannekohtainen luovuus ei useinmiten ole toivottua.



Viedäänpä tätä lähtötilannetta eteenpäin ja lisätään kasarmeihin kaikille sinkuille, pariskunnille ja perheille omat standardoidut kodit. Muutoinhan yhteisössä olisi ajan mittaan kovin hiljaista.

Työnjaon on tehokkuuden takaamiseksi syytä perustua ihmisten kykyihin.



Työnjaon virittämiseksi tarvitaan koulutusta. Kun työn vaativuus väistämättä vaihtelee, koulutuksen pituukin on erilainen eri aloilla.



Malli alkaa nyt muistuttaa kommunistista utopiaa. Kun sellainen maailma arveluttaa, ihmisillä on tässä kehitettävässä järjestelmässä oltava mahdollisimman paljon vapauksia. Annetaan mallille työnimeksi 'kestävä yhteiskunta'.



Joudumme myös miettimään, miten ihmiset motivoituvat opiskelemaan, toimimaan vaativissa ammateissa ja miten yhteiskunnassa saadaan kysyntä ja tarjonta tasapainoon. Armeijassa tarjonta yleensä vastaa kysyntää, mutta instituutio on tavallaan erillinen saareke ja vaatii toimiakseen ympärilleen materiaalista arvoa tuottavan muun yhteiskunnan.



Haasteena on myös se, miten "uudessa yhteiskunnassa" voidaan säilyttää leppoisa meininki. Tarkoitan, että miten työmäärä saadaan pysymään kullekin kohtuullisena - silkkaa luppoistelua elämän ei minusta tarvitse olla.



Tällaiseksi tämä tuli tällä kertaa. Mihinkähän tämä vie? Mukavaa jos heitätte kritiikkiä ja kommentteja.



Päivän pieni ilo: Meillä oli töissä ns. tyhy-päivä ja osana sitä olimme valita erilaisten aktiviteettien välillä. Osallistuin kierrokselle Puukäpylässä, jonka historiasta ja periaattesita meille oli kertomassa eräs tämän kaupunginosan asukas. Olen muistaakseni kulkenut vain alueen liepeillä ja näkymät alueen sisällä olivat minulle uusia. Kyllä on tunnelmallisen kaunis asuinpaikka. 



Muuta: Arjaanneli oikaisi minua, kun arvelin aiemmassa jutussani hänellä olevan kaksi kirjaa hyllyssä ja sitten joitakin reliikkejä jossain. Hänellä siis on hyllyssään kirjoja, mutta kaksi niistä on lukematta. Kiitos Arjaanneli oikaisusta. 

4 KOMMENTTIA:

  1. Tää Arjaanneli on taas täällä :)
    Mulle ei nyt oikein auennut yhdellä lukemisella tuo intti-esimerkki.
    Olen kuin olenkin itse pv:llä töissä, ja asun kasarmialueella.
    Mun täytyy lukea tuo nyt ehdottomasti uudestaan.
    Tää Entinen-aito-plondi on vähän hidas nykyjään.
    Luetun ymmärtämisenkin kanssa.
    Palajan.

    Vastaa
  2. Moikka Arjaanneli! Jotakin sellaista haen, että intissä rationaalisti organisoiden tuotetaan kaikille samat palvelut: Samanlaiset vaatteet, oma peti tuvassa muiden seurassa ja sama ruoka. Kaikilla on tekemistä ja perustarpeet tyydytetään. Tästä aihiosta yritän kehittää kuvitteellista yhteiskuntaa, jossa vallitsee vapaus ja ihmisen mittainen työmäärä sekä kestävän kehityksen turvaava elämänmuoto.

    Vastaa
  3. Pari vuotta sitten armeijan käyneenä haluan kommentoida:

    Olin armeija-aikanakin onnellinen, ehkä onnellisempi kuin sen jälkeen. Jälkeenpäin olen miettinyt, mitkä asiat siihen vaikuttivat. Tulokset:
    1. Antimaterialistisuus. Kaikilla samat vaatteet, jonotti vaan vähän aikaa, niin sai puhtaat taas. 

    2. Fyysinen tekeminen
    Hyvä fyysinen kunto vaikutti positiiviseen mielialaan

    3. Vanha kasarmi+ nostalgiset varusteet

    60-luvun kasarmit, varsinkin ne, jotka olivat säilyneet alkuperäisinä, aiheutti sellaisen mukavan mielen. 

    4. Joskus ylivertaisilta tuntuvat haasteet, nostivat peruselämän arvoa. 

    Sitten sanon vielä tuohon vallitsevaan käsitykseen, että armeijassa ei ole luovuutta. 

    Armeija on luova paikka. Luova ajattelu ei siellä ole kiellettyä ja siihen on aikaa. Samoin kun muistelee vaikka aseentarkastusta. Kaikki aseen osat siistissä rivissä, kaikilla samanlaiset vaatteet:- minulle se oli luova hetki. Samoin komppanian marssiessa sorakentällä, se äänimaisema. -Kuuletteko sen?


    t. Eräs res. kers

    Vastaa
  4. Hei res. kers. ja kiitos mainioista kommenteistasi. Otit esiin oivaltavia pointteja armeijan estetiikasta jne. Onhan marssiminen tosiaan kuin performanssi ja kyllä, kuulen sen. Muistelen, että Shostakovitsilla on sellaista tunnelmaa Leningrad -sinfoniassaa, tosin tulkitsin sen kuvaavan ironisesti saksalaissotilaiden marssia. Omasta palveluajastani on kauan. Osan aikaa minulla oli käytössäni rynnäkkökivääri ja osan pystykorva. Puurunkoiset pystykorvat järjestyksessä ovat vaikuttava sarja.

    Vastaa

Ei kommentteja: