Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

perjantai 27. elokuuta 2021

Hyvä Kela!


Julkaistu 3.6.2014
Syöpäklinikka veloittaa sairaalamaksun jokaiselta päivältä, jolloin olen hoidettavana. Onneksi on olemassa kattosumma, jonka jälkeen maksut menevät Kelan kontolle ja saan vihreän kortin asioiden hoitamiseen. Vaimoni pani merkille, että maksuja on tullut jo liikaa. Kun asiaa selvitettiin, kävi ilmi, että sellainen on tilanne. Kyse ei kuitenkaan ollut virheestä, vaan meidän olisi pitänyt ottaa edellisen laskun saatuamme yhteys asiassa. Siitä mainittiin laskun yhteydessä. Tulipa nyt otetuksi yhteys ja asia tuli kuntoon. 

Työnantajani maksoi minulle normaalin palkan kahdelta ensimmäiseltä sairauslomakuukaudelta ja jaksoon liittyvä Kelan maksama korvaus meni luonnollisesti työnantajalle. 

Mainitun jakson jälkeen Kela maksaa minulle sairauspäivärahaa, joka on vaikuttaa olevan bruttona noin 60 prosenttia palkastani. Perustuu vuoden 2012 tuloihin.

Kela on myöntänyt minulle oikeuden erityiskorvauksiin sairauteni aiheuttamiin lääke- ja muihin vastaaviin menoihin. Omavastuu osuus on kolme euroa. Tämä on tullut minulla eteen, kun ostan apteekista Naulasta-nimisen piikin jokaisen hoitokierroksen jälkeen. Se on tarkoitettu tukemaan valkosolujeni tuotantoa. Piikin oikea hinta on yli 1.200 euroa, mistä minä maksan mainitun kolme euroa. Pahoinvointilääkkeistä ja sen kaltaisista taitaa tulla resepteillä tavanomainen kelakorvaus.

Kun olemme onnistuneet käyttämään rahamme aika hyvin sitä mukaan kuin niitä on tullutkin, emme ole tulleet säästäneeksi tallaisiin tilanteisiin. Tässä vinkki teille, joilla tilanne ei ole päällä. Mitäpä jos ohjaisitte pankkinne siirtämään joka kuukausi muutaman kympin rahoistanne jollekin tilille, jonka olemassaolon unohdatte? Vuosien saatossa teille kertyy vararahasto, joka on tervetullut, kun jotakin tällaista sattuu.

Emme mekään ole joutumassa pulaan, mutta joudumme säästämään jälkeenpäin. Otamme siis lainaa. 

Minun hoitoni tulevat jatkumaan näillä näkymin heinäkuulle saakka ja minulle on kirjoitettu sairauslomaa kyseisen kuukauden loppupuolelle. Kela on tarkka rahoistaan, mikä monessa suhteessa hyvä asia. Kela ei usko vielä, että olen oikeutettu päivärahaan koko heinäkuuta. Kela haluaa heinäkuun alussa asiasta lisätietoja sairaalaväeltä. 

Kelaa on helppo haukkua. Taidamme olla sellaisia, että luontaisesti nuivistelemme viranomaishyväntekijöillemme. Kela lähettää paperit tekemistään päätöksistä ja toimenpiteistä. Jos joku on yhtä huono kuin minä säilyttämään papereitaan, Kela on ajatellut häntäkin. Paperit löytyvät helposti netistä. Pankkitunnukset tarvitaan ja ne on minunkin kaltaisen hupeluksen pidettävä tallessa.

Jos jokin asia on epäselvä, Kela on saattanut laittaa asiasta tietävän henkilön nimen ja puhelinnumeron asiaa koskevaan paperiin. Apua saa helposti. Sanon tämän kokemuksesta.

Kun selvitin sairaalakulukattoa, en löytänyt yhdyshenkilöä papereista, mutta netistä löytyi palvelunumero ja yhteyden sai aika kohtuullisessa ajassa. Asia selvisi.

Sanoisin, että Kelan kanssa on helppo tulla toimeen hyvin, jos hieman ruuvaa mahdollisia ennakkoluulojaan ja näkee pikkuisen itsekin vaivaa.


Elämän kiertokulku rullaa minua kohti pyöreätä merkkipäivää, jolle sattuu pitkä sytostaattihoito ja taidan saada selkäydinpiikityksenkin. Hoidot jatkuvat kahtena seuraavanakin päivänä, tosin lyhyempinä. Mahdollinen juhlameininki hoituu sitten kesän mittaan paremmalla ajalla. Jälkipolvi on ottanut oma-alotteisen kopin asiassa, joten pappa potee rauhassa. 

8 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hei! Tärkeä kirjoitus tämä. Muistakaa myös mahdollisten taksikyytien osalta maksukatto, pitää olla itse siinä aktiivinen. 

Heikki Honkala kirjoitti...

Kiitos anonyymi viestistäsi. Minulle korvataan taksimatkat vain hoitokeikoilta. Niissäkin on noin 14 euron omavastuu. Kun maksu on yhteen suuntaan noin 25 euroa, jää sentään kympin verran. Kävin eilen mennen tullen taksilla Herttoniemen sairaalassa veriokeissa. Maksu on kympin tienoissa per suunta. Ei tunnu kohtuuttomalta, kun tuntee itsensä heikoksi menemään julkisilla. 

Anonyymi kirjoitti...

Tsemppiä Hessu- kummille edelleenkin!

Heikki Honkala kirjoitti...

Kiitoksia kuka kummilapsistani lienetkin!

Anonyymi kirjoitti...

Ensinnäkin Hessu, nämä sinun jutut ovat tosi mielenkiintoista ja opettavaista, jos saa sanoa, monellakaan ei ole sairaaloista tai syövästä edes tietoa...toivottavasti saat kaikki blogisi printattua "kirjaksi" ja toivottavasti voitat taudin ja saat lopettaa blogijuttelun, vai maltatko olla kirjoittelematta?? Toiseksi, olen vahvasti sitä mieltä, että huomenna on sinulla syntymäpäivä, joten rutkasti onnea ja kaikkea hyvää, voimia ja Taivaan Isän siunausta!Sen enempi vuosista en tässä yhteydessä puhu, sinä tiedät ja minä tiedän. En löytänyt tilanteeseesi sopivaa onnitteluvärssyä, joten sanon vain: "älä tule sen ikäiseksi äläkä sen arvoiseksi, ettet voi jonain kauniina kesäpäivänä istua tavaratalon portaille syömään tötteröjäätelöä"!!Kaikkea hyvää, ja kaunista kesää, toipumisia ja terveisiä, t.Kaisu Pohjoisesta

Heikki Honkala kirjoitti...

Lämpimät kiitokset Kaisu onnitteluista ja toivotuksesta! Luulen läpäiseväni tötterötestin. Tarvitseeko tällaista blogia kirjaksi vääntää, kun tätä voi lukea täältä milloin vain? Tällä blogilla on ilahduttavan paljon lukijoita, joten miksi se kirja asian muuttaisi?


Ei kommentteja: