Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Kantasolusiirtokeskustelu, osa 3

Potilas alkaa tuottaa omia soluja kahden kolmen viikon aikana siirteen saamisesta. Jännä piirre toimenpiteessä on se, että jos luovuttajalla ja potilaalla on eri veriryhmä, potilaan ryhmä vaihtuu luovuttajan ryhmäksi. Luovuttaja voi olla eri sukupuolta. Tällöin vastaanottajan sukupuolikromosomisto vaihtuu donaattorin mukaiseksi. Onneksi muut sukupuoliominaisuudet säilyvät. Potilas saa luovuttajasta tietoonsa vain tämän sukupuolen ja veriryhmän.

Käänteishylkimisoireet luokitellaan akuutteihin ja kroonisiin. Jälkimmäiset ovat yleensä lievempiä, mutta toisaalta pitkäkestoisia. Aikaraja on kolmen kuukauden kohdalla.

Vähemmistö potilaista saa akuutteja käänteishylkimisoireita. Ne voivat ilmetä ihon punotuksena, ripulina ja maksan toimintahäiriönä, joka on oireeton. Näitä oireita hoidetaan pääsääntöisesti suurilla annoksilla kortisonia.

Kortisoni ei ole mikään mukava kaveri. Hyvä tietysti, että se auttaa oireisiin, mutta hintana ovat monenmoiset sivuoireet. Niitä ovat muun muassa turvotus, kuukasvoisuus, unettomuus, niskakyhmy ja ylivilkkaus. Unettomuuden muistankin lymfooma-ajoiltani.

Kroonisessa vaiheessa kahden vuoden kohdalla kuolleisuus on 15 prosenttia. Kroonisia käänteishylkimisoireita ovat muun muassa limakalvojen kuivuus ja haavaumat, ihottuma sekä vaivat suolistossa, maksassa tai keuhkoissa. Erikoisin oire on ihon panssaroituminen. Ymmärsin että ihossa on kovettuma-alueita vähän kuin krokotiilin nahassa. Kroonisten oireiden pääasiallinen lääke on kortisoni, mutta pienempinä annoksina kuin akuutissa vaiheessa. Oireet ovat kroonisessa vaiheessa pitkäaikaisia ja sitä ovat myös kortisonihoidot. Tälloin hoitojen lopettamisestakin voi seurata oireita kuten esimerkiksi niveljäykkyyttä, turvotusta ja lihaskatoa. Krooniseen käänteishyljintään voidaan antaa sädehoitoa, joka kohdistetaan imusolmukealueelle.

Potilaalle annetaan siirron jälkeen ennaltaehkäisevää lääkitystä osteoporoosia vastaan. Myös testosteronia voidaan antaa.

Ainut loppuelämän kestävä lääkitys on kalkki-D-vitamiini.

Vuoden aikana siirrosta potilas ei saa käydä ulkomaille ilman erillistä sopimista. Kylpylöitä, uimahalleja ja jopa kerrostalosaunaa pitää välttää.









2 kommenttia:

Leena kirjoitti...

Hohhoijaa kauneaa luettavaa...mitäs sitä muuta sanoisi. Hurjalta tuntuu koko tuo projekti. Sanoisinko, että reipas mies olet kun tuon selvität. Mutta eihän sitä tietysti ole vaihtoehtoja... Ja kyllähän sinä siitä selviät...Siihen täytyy luottaa

Heikki Honkala kirjoitti...

Onhan tämä aikamoinen projekti. Positiivistä mieltä tarvitaan. Kiitos sinulle kannustuksesta Leena!