Onkohan tuo vuorenkilpeä? Urhoollisesti ponnistelee ylös talvisesta maasta.
Olen ollut tänäänkin apealla mielellä. Leukemia kaikkine mahdollisine vaikutuksineen ynnä elämän muut murheet tuntuvat olevan liikaa. Eilinen keskustelu tämän varmaan laukaisi. Lääkärin kuuluu sanoa kaikki säädetyt asiat, ikävätkin.
Leukemian sairastaminen on kuin ajelehtimista ja toisaalta valmiutta osaston määräämiin toimiin. Tulevaisuutta on vaikea suunnitella, kun ei tiedä, mitä sairaus tuo tullessaan ja kauanko sairauslomaa tarvitaan. Yksi peikko on se mahdollisuus, että työsuhde katkeaa sairausloman venyessä vuoden pituiseksi. Kai siitäkin selvitään, koska silloin ei ole runsas puoli vuotta eläkeikäni täyttymiseen. Olisi kuitenkin ikävä päättää työura työttömyyteen.
Hoidot voivat onnistua hyvinkin. Olen saanut somessa kannustusta sellaisilta, joilla on hyviä kokemuksia. Lämpimät kiitokset teille!
Olisi tärkeää pystyä keskittymään tähän hetkeen, mutta se on vaikeaa. Eräs ystävämme on kutsunut meidät illaksi kylään. Siellä on varmaan kivaa. Sairaanhoitaja soitti päivittäispuhelun ja kyseli vointia. Kerroin, mitkä ovat fiilikset ja että muuten jaksan hyvin. Häneltä sain idean mennä kävelylle, kun aurinkokin paistaa.
Niin tein. Se teki hyvää. Lenkki oli aika pieni ja hidas, mutta oli kiva nauttia keväisen aurinkoisesta säästä. Titityytäkin kuulin. Tuollaisessa säässä on jotakin ikuista. Kesän, syksyn, talven ja kevään vaihtelu jatkuu vuodesta toiseen. Ehkä omat murheet tuntuvat himpun verran pieniltä luonnon suuruuden rinnalla. Palkeet toimivat jo paremmin, mutta pysähtelin välillä antaakseni hengityksen tasaantua. Se ei ole helppoa kärsimättömälle mielelle. Slow life oli muotia takavuosina. Nyt sitä eletään todeksi.
Olen yrittänyt saada itseäni maalaamaan, että ajatukset kiinnittyisivät tähän hetkeen, mutta en ole vielä onnistunut. Masennus on kai kuin kolikon toinen puoli energisyydelle. Vihan tunteminen voisi vapauttaa energiaa. En kuitenkaan tiedä mitä vihaisin. Ajatus maalaamisesta voimakkain sävyin akryylivärein voisi kanavoida vihaa ulos. Minulla on taidekoulun aikana eräällä kesälomalla väsäämiäni maalauspohjia, jotka sopisivat tähän hyvin. En viitsi enää aloittaa niin suurimittaista, kun kyläilyaika lähenee.
Yritän tehdä tusseilla jotakin.
Olen saanut rintaani perhosen ja pienemmän kiinnityslapun katetrille. Nyt letku tulee tuosta noin vain ulos nahastani. Enää ei ole muuta kiinnikettä kuin tuo lappu.
2 kommenttia:
Ei ihme, että mieliala on välillä apea kun tilanteesi on tällä hetkellä noin vaativa. Mutta ei kai sinulle tehtäisi noin rankkoja hoitoja, ellei parantumisen todennäköisyys olisi riittävän suuri. Masennus saattaa olla jopa hyödyllinen vaihe. Mielesi työstää kaikkea tapahtunutta ja valmistautuu tulevaan. -Viehän se toki voimia! En oikein usko, että kuitenkaan jäät apatiaan. Olet niin luova persoona ja sinulla on tukijoukkoja ympärillä. Jos sinulla on joku sellainen huoli, missä kanssaihmiset voisivat olla apuna, niin voisitko puhua siitä heille tai kirjoittaa vaikka tänne? Ei kannata yksin kantaa liian raskaita taakkoja. Ajattelin itse kun hyvästelin lapseni ennen vaarallista toimenpidettä, että tässä ei voi käydä kuin hyvin. -Joko toimenpide onnistuu tai sitten lapseni menee taivaaseen odottamaan meitä muita. Lopulta lapsi selvisi ja toipui. Saamme vielä elää kaikki yhdessä. Kaikkea hyvää sinulle ja läheisillesikin voimia kaikkeen, vaikka en teitä tunnekaan. Omaan toipumiseeni vakavasti sairaana olleen läheisenä on tämä blogi ollut apuna. Sinun blogisi on antanut näkökulmaa ja auttanut käsittelemään kokemiamme asioita. Kiitos, kun kirjoitat niin avoimesti!
Lämpimät kiitokset sinulle kannustavasta viestistäsi. Joo, kantasolusiirto on tapauksessani mitä ilmeisimmin pienempi paha. Hyvä näkökulma tuo, että masennus mahdollisesti työstää psyykettä tulevaan. Lohduttaa, että se voi olla sellaistakin. Puhuminen murheista on tosiaan tärkeätä. Hyvä että muistutit siitä. Olen mielissäni, kun kerrot saaneesi apua blogistani. Mukavaa eloa, iloa ja voimia sinulle ja läheisillesi!
Lähetä kommentti