Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

torstai 4. helmikuuta 2016

Maailman syöpäpäivä

Tänään on Maailman syöpäpäivä. Sen teema on "Me voimme. Minä voin". Ideana on, että jokainen voi joko yksin tai yhdessä muiden kanssa vähentää syöpään sairastumisen mahdollisuuksia.

On hienoa, että kampanja katsoo tulevaisuuteen.

Keinoiksi ehdotetaan naapurin kutsumista lenkille, hedelmien tuomista työpaikalle ja tupakoinnin lopettamista. Näitä on varmaan hyvä keksiä porukalla lisää. Yksi mahdollisuus on olla mukana rahoittamassa syöpähoitoihin liittyvää tutkimusta.

Meitä kehoitetaan jakamaan omat tarinamme ja osoittamaan tukea somessa. Tämä blogi ja sen synnyttämä keskustelu täyttävät tätä ideaa. Lämpimät kiitokset teille minun puolestani.

Mitä hyötyä on syöpätietoisuuden lisääntymisestä. Mielestäni ainakin se, että osataan paremmin suhtautua syöpään sairastuneisiin ja heidän läheisiinsä. Hyvä on myös, jos jokainen osaisi tehdä parempia valintoja syövän välttämiseksi omassa elämässään.

Minun edustamani syöpä leukemia edustaa noin prosenttia Suomessa vuosittain todetuista syöpätapauksista, joita on noin 30.000. Aika monella on kokemusta syövästä joko oman, läheisten tai tuttujen sairauksien kautta. Pelkästään syövän kokeneita on Suomessa kaikkiaan lähes 270.000.

Syöpäjärjestöillä on oma informaatiosivusto Kaikki syövästä. Kansainvälisen World Cancer Day 2016:n sivuston löydät täältä.


Ei kommentteja: