Minulla on ongelma

En uskalla nukkua ilman unilääkettä. Illalla otin kaksi ja olen ollut koomassa aamupäiväin, vieläkin, mutta en niin paljon. Aivot ovat sumeat. Väsyttää.

Kahdella menevällä päivällä voi olla osuutensa asiaan. Olen luullut olevani paremmassa kunnossa kuin olenkaan.

Aivoni tosin ovat välillä niin vilkkaat, että melkein itsekin toivoisin niiden vähän rauhoittuvan. No, tänä aamuna ne ovat roikkuneet narikassa.

Jatkuva unilääkkeiden käyttö on on perusteltua, kun on erityistilanne. Olen käyttänyt sairaalassakin niitä. Tällainen toipumisvaihe on toki sellainen, mutta olosuhteet ovat nyt sellaiset, että nukkuminen pitäisi voida olla normalisoitavissa.

Voi olla, että saamieni hoitojeni vuoksi olen yhä epätasapainossa, jonka tasapainottuminen vie aikansa. En ole varma, kykenenkö vielä tavoittamaan luontaisen unirytmin ilman pillereitä.

Olen koukussa. Tuntuu liian hyvältä ottaa illalla pillerit, kun tiedää, että kohta nukun. En uskalla yrittää ilman pillereitä. Saatan valvoa aamuyöhön.

Tiedän että minun pitäisi herätä joka aamu samaan aikaan, vaikkapa seitsemältä tai kahdeksalta. Tässä tilanteessa aamuisin on suuri kiusaus jäädä loikoilemaan. Sitten nukkumatti hakee jatkoille.
Säännöllinen työ pitää aikataulun ruodussa. Ei minusta vielä ole töihin, vaikka välillä siltä tuntuu. Sitäpaitsi osaeläkeläisen opettajan työajat ovat lempeät, joten nukkumisvaikutus voi olla laimea.

Olen kertonut, että kaksi vuotta sitten Budabestissä lomaillessamme ynirytmini pyrki pakonomaisesti kääntymään nurin.

Ehkä jokin kemiallinen voima röykyttää minua nyt.

Täytyy minut kokeilla, pystynkö voittamaan tuollaisen vastuksen.

Niin, voi kyse olla omasta saamattomuudestakin.