tiistai 11. lokakuuta 2016
Kekkonen
Saimme eilen hyviä uutisia Meikussa. Siitä huolimatta mieleni on jostakin syystä apea tänään. Psyyke on kovin monimutkainen. Mietin onko tämä jonkinlaista vasta-aaltoa vauhtivaiheelleni. Olen enimmäkseen aika hyvillä mielin, mutta joskus masennus voittaa. Viime vuosina ne ovat olleet hyvin lyhytaikaisia. Toivottavasti nytkin. Menemme illalla kuuntelemaan musiikin historiaa käsittelevää luentoa. Toivottavasti se piristää.
Minulla on kontrolleja tiuhaan tahtiin, mikä kertoo elämän epävarmuudesta. Toipuminen edistyy nyt hyvin, mutta seuraava verikoe otetaan 26. tätä kuuta. Jos näytteessä on jotakin huolestuttavaa, lääkäri soittaa seuraavana päivänä. Sitä seuraava verikoe on seitsemäs ja kontrollitapaaminen kahdeksas ensi kuuta.
Katsoin tänään osan dokumentista Urho, joka kertoo Kekkosen viimeisistä vuosista. Minä muistan pitkäaikaisen presidenttimme hyvin lujana ja turvallisena isähahmona, vaikka en häntä koskaan nähnytkään kuin median kautta. Etykin aikana näimme monia maailman napamiehiä, mutta emme Kekkosta. Hänen virka-autonsa varmaan ohitti meidät, kun etykiläiset siirtyivät Kalastajatorpalle. Muistaakseni autossa oli niin pienet takaikkunat, että emme nähneet häntä.
Juuri kukaan ei uskaltanut vastustaa Kekkosta. Maassa oli kourallinen poliittisia vastustajia, mutta he olivat marginaalissa. Ei ole ehkä kaunista puhua Putinista tässä yhteydessä, mutta Kekkosen aikaa eläneenä ymmärrän, miksi venäläiset ovat kuin yhtenä miehenä ja naisena Putinin takana. Suomessakaan ei media uskaltanut arvostella Kekkosta.
Kun kuulin radiosta uutisen Kekkosen kuolemasta, minulla tuli itku. Kasvuaikanani Kekkonen oli lähes synonyymi sanalle presidentti. Täytin kaksi vuotta vuonna 1956 jolloin hänet valittiin presidentiksi ensimmäistä kertaa.
Kun nyt näen ikipresidenttimme hahmon dokumentissa, tunnen turvallisuuden tunteen sekaista sympatiaa häntä kohtaan. On silmiä avaavaa nähdä hänet vanhana ja hauraana, tukea tarvitsevana.
Kekkonen kai tarrautui presidenttiyteen, koska ei nähnyt mielestään ketään kelvollista seuraajaa. On myös inhimillistä takertua valtaan. Monet Kekkosen toimet ansaitsevat arvostelua. Silti hänellä on suuret ansiot Suomen menestyksen rakentamisessa. Me tiedämme vain todellisen historian kulun. Kukaan ei voi varmasti sanoa, olisivatko jotkut muut osanneet hoitaa hänen tehtävänsa paremmin tai yhtä hyvin.
Kun presidentistämme oli aika jättänyt, olimme Mannerheimintiellä - kuten moni muukin - seuraamassa hänen hautajaissaattuettaan.
En voi olla tunnistamatta nykyisen presidenttimme toimissa samankaltaisuutta verrattuna Kekkosen tapaan hoitaa asioita.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
4 kommenttia:
Katsoin saman dokumentin ja luin Tyrkön uuden kirjan Kekkosesta. Koskettavaa luettavaa miten voimakas hahmo muuttuu viimein avuntarvitsijaksi -ja saa apua, lämpöä ja hoivaa. Kunnioitettava valtiomies. Silti särähti korvaan elintapakommentti, sillä eikös hän elänyt arvostettavasti: kuntoilua, ilonpitoa, ystäviä, huolehtijoita, vastuunkantoa. Vaikea nähdä mikä olisi loppuvuosien aikana ollut moitittavaa, ellei sitten pikkumaisesti ajatellen konjakkiryypyt ja nuori naispuolinen läheinen joka toi leskimiehen yksinäisyyteen valoa.
Kiitos kommentistasi. Poistin tarkoittamasi kohdan kirjoituksestani. En halua ruotia tässä tarkemmin kunnioitettavan valtiomiehen menneisyyttä selventääkseni tarkoitustani. Dokumentti herätti minussa hyvin lämpimiä ajatuksia Kekkosta kohtaan. Emme ole ennen nähneet näin laajaa kuvastoa hänen viimeisistä elinvuosistaan. En ole lukenut Maarit Tyrkön kirjaa.
Ps.... oletteko kenties ajatelleet tai muistelleet muistakaan josta itse olen kuuĺlut liittyen Kekkoseen....Hän olisi saanut parannuksen armon aivan kuolinvuoteellaan. Näin olen kuullut. Tämän
Uutisen olen kuullut hyvistä lähteistä jäseniin. Hänen hoitajanaan on ollut viimeisimpänä hetkinen vanhoillis lestaadiolainen. Näin olen ymmärtänyt. Näin ollen uskon, että kohtaan Urhon kanssa vielä kerran taivaassa.
Onhan se varmaan mahdollista.
Lähetä kommentti