Nelikuukautinen ja kaksipäiväinen

Täytän tänään neljä kuukautta. Huomisessa lääkäritapaamisessa minulle annetaan varmaan vapautuksia syömisrajoituksiini. Ihmeellistä, että olen vielä elossa. Nyt on kulunut kolmasosa ensimmäisestä siirteen jälkeisestä vuodesta, joka on riskialtteinta aikaa. Matkan voivat taittaa infektiot tai käänteishyljintäoireet, mutta suurin riski on taudin uusiutuminen. Pitää taas muistaa, että hyvinkin voi käydä.

Yritin viime yönä selvitä puolellatoista nukahtamispillerillä, mutta en onnistunut. Otin puolikkaan lisää joskus kahden jälkeen. Ovatkohan lääkkeet sekoittaneet melatoniinijärjestelmäni.

Kummallista että välillä kaipaan sairaalaan. Olen ollut hoidossa niin paljon, että sairaalasta on tullut kuin toinen kotini. Siellä on mukava ilmapiiri ja olo on hyvin turvallinen. Tämä omille siiville räpytteleminen on oma haasteensa. Tällaiset ajatukset kuuluvat varmaan toipumiseen.

Kävimme eilen katsomassa sukumme nuorinta Kättärillä. Koko perhe oli paikalla. Miten vastasyntyneen iho voikin olla niin samettinen ja jalka niin pieni. Ihminen syntyy hellyyttävän avuttomana maailmaan. Voi kun maailma kohtelisi häntä hyvin. Millaiseksi meno ehtii muuttua, jos hän elää satavuotiaaksi.

Kaikkien mullistusten keskellä ihminen syntyy samalla tavoin ja saman kaltaiseksi kuin aina ennenkin. Sektiot ovat tietysti poikkeus.