Syövän historiaa 1

Areenalla on nähtävissä Ken Burnsin dokumettisarjan Sairauksien keisari kaksi ensimmäistä osaa. Aiheena on syövän historia. Katsoin ensimmäisen osan.

Syöpä on ollut aina ihmiskunnan riesana. Sitä ei ole pystytty hoitamaan kovinkaan kauan, vain viime vuosikymmeninä. Jos suhteutetaan ihmiskunnan olemassaolon aika yhteen vuorokauteen, arvelen syöpää voidun hoitaa vain viimeisen sekunnin, varmaan vain sen murto-osan, aikana. Veljeni syöpä ei mahtunut tuohon silmänräpäykseen, mutta minun mahtuivat.

Dokumentissa kerrotaan muun muassa amerikkalaisista vuonna 1947 leukemiaa sairastavista lapsista. Heitä ei voitu parantaa. Kaikki kuolivat. Eräs lääkäri päätti kokeilla aminopteriinia. Eräistä kolmivuotiaista identtisistä kaksospojista vain toinen oli sairastunut leukemiaan. Aminopteriini tuntui auttavan häntä. Hän kuitenkin kuoli vuonna 1949. Muutkin kyseistä ainetta saaneet lapset saivat vain lisäaikaa, kaikki kuolivat.

Veljeni kuoli leukemiaan kymmenkuisena vuonna 1954. Ei ole ihme, ettei häntä kyetty parantamaan, kun hoitojen kehittely oli vasta lähtökuopissa.

Eräs lääkäri, paljon aminopteriinikokeilua aikaisemmin, oli tullut ajatelleeksi, että röntgensäteitä keskittäen voitaisiin tuhota syöpäsoluja. Tämä oivallus on ollut lähtölaukaus sille, että syöpää voidaan nykyään hoitaa sädetyksellä.

Lapsipotilaan vanhemmat voivat joutua hankaliin tilanteisiin. Dokumentissa kerrotaan, kuinka lääkärit ehdottivat erään lapsen syövän hoitamiseen sekä sytostaatteja että sädehoitoa. Jälkimmäisella haluttiin tuhota aivoissa olevia syöpäsoluja. Sädetyksessä oli kuitenkin  riskinä lapsen kognitiivisten kykyjen väheneminen. Lapsi oli hänen äitinsä, varmaan isänkin, mielestä hyvin älykäs. Sädetys saattaisi pudottaa lapsen älykkyysosamäärää kymmenen pykälää. Ensimmäisessä osassa ei käynyt ilmi, mihin ratkaisuun vanhemmat päätyivät.

Niitä tapauksia, joissa syöpä ei ole veressä vaan erillisenä kasvaimena, on alettu hoitaa leikkauksilla. Huomattiin kuitenkin, että rintasyöpätapauksissa poistettaessa osa rintaa, syöpä saattoi aktivoitua uudestaan. Siihen reagoitiin poistamalla aiempaa suurempi osa, lopulta koko rinta ja enemmänkin. Syöpä saattoi kuitenkin ilmaantua johonkin muuhun ruumiinosaan.

Eräs lääkäri oli tullut ajatelleeksi, että syöpäsoluja tutkittaessa näytteeseen voitaisiin sekottaa erilaisia värejä. Hän sai jostakin tehtaasta väriaineita. Selvisi, että väriaineet valikoivat soluja, joihin ne tarttuivat. Tämän perusteella voitiin ajatella, että syöpähoitoja voisi kohdistaa tiettyihin soluihin. Ymmärtääkseni tuota tietä ei ole vielä käyty loppuun, koska minunkin saamani sytostaatit tuhosivat sekä terveitä että sairaita soluja.


Riippumaton osti riippumaton.