"Jukolan talo, eteläisessä Hämeessä, seisoo erään mäen pohjaisella rinteellä, liki Toukolan. Sen läheisin ympäristö on kivinen tanner, mutta alempana alkaa pellot, joissa, ennenkuin talo oli häviöön mennyt, aaltoili teräinen vilja. Peltojen alla on niittu, apilaäyräinen. halki-leikkaama monipolvisen ojan; ja runsaasti antoi se heiniä, ennenkuin joutui laitumeksi kylän karjalle."
Tuttua tekstiä monelle. Näin alkaa Aleksis Kiven Seitsemän veljestä.
Olen asunut Nurmijärvellä vuodesta 1962 vuoteen 1973. Nurmijärven Yhteiskoulua käydessäni marssin koko koulun muiden opiskelijoiden kanssa juhlasaliin seisomaan ja kuuntelemaan aamunavausta, jota kutsuttiin silloin aamuhartaudeksi. Aihe oli aina hengellinen. Kuljimme mennen tullen luokittain parijonoissa ja ne loivat järjestyksen myös juhlasalissa olemiselle. Silloin tällöin joku meistä kupsahti. Seisominen otti liikaa voimille.
Salin etuosassa, seisojan silmissä vasemmalla, oli valtava, valkoinen Aleksis Kiven pää, Väinö Aaltosen tekemä.
Olin jonakin kesänä, ehkä parina, kunnan palveluksessa puutarhahommissa, tai pikemmin puistotöissä. Tehtäviin kuului muun muassa kasvullisuuden kasteleminen Aleksis Kiven puistossa, joka oli kansakoulun lähellä. Keskellä puistoa istui Aleksis Kivi, mutta ei istu enää. Aukusti Veuron käsialaa oleva patsas "Mietteissä" sijaitsee nykyään kirjaston edessä olevalla Aleksis Kiven aukiolla.
Muistan kun olimme vuosia sitten vaimoineni ja lapsinemme palaamassa kolmostietä kotiin joltakin reissulta. Oli jo myöhä, lapset nukkuivat. Sain päähänpiston ja käännyin oikealle Nurmijärven kirkonkylän kohdalla. Ajoin Aleksis Kiven puiston kohdalle, herättelin lapsia ja ilmoitin, että tässä on Aleksis Kiven patsas. Vastaanotto ei ollut lämmin.
Nurmijärven kirkonkylässä oli aikoinaan myös Stenvallin kauppa. Muistaakseni omistajan sanottiin olevan Aleksis Kiven sukulainen.
Olen lukenut Nurmijärven murrekirjan melkein loppuun. Kyseinen teos ei ehkä monia kiinnosta, mutta minusta sitä on ollut hauska lukea. Se perustuu 60-, 70- ja 80-luvuilla tehtyjen haastattelujen nauhoituksiin. Haastateltavat olivat ikäihmisiä ja kertoivat kiinnostavasti menneen ajan elämästä.
Minulla on noussut mieleen, kuinka paljon paikallinen murre näkyy Seitsemässä veljeksessä. En löytänyt omaa teostamme hyllyistämme joten lainasin sellaisen eilen käydessämme Sellon kirjastossa.
Haastateltavilla oli muistoja myös 1800-luvun puolelta joten heidän puheenpartensa ei varmaan paljoakaan poikennut Aleksis Kiven puhuessaan käyttämästä.
Seitsemän veljestä eivät puhu Nurmijärven murretta. Teos on kirjoitettu kauniilla yleiskielellä.
Kuten yllä olevasta lainauksesta ilmenee, Kivi sijoitti mielessään Jukolan talon eteläiseen Hämeeseen. Esikuvana ajatellaan olleen Ojakkalan talon, joka sijaitsee aivan lähellä entistä kolmostietä. Viimeksi nähdessäni talo oli edelleen harmaaseinäinen. On hienoa, että omistaja mitä ilmeisemmin haluaa pitää talon ja ulkorakennuksetkin entisessä hahmossaan. Päärakennukseen on kuitenkin laitettu peltikatto, mikä on ymmärrettävää.
Nurmijärven murre luokitellaan etelähämäläiseksi, vaikka siinä on paljon myös lounaisuomalaisia piirteitä. Itänääpuri Tuusulan murre on aika samanlaista, mutta lännenpuoleisen Vihdin murre luokitellaan lounaismurteisiin.
Haastateltujen käyttämä murre on hyvin voimakasta. Minun nuoruuteni kaverit eivät puhuneet samalla tavoin, mutta joitakin yhtymäkohtia tunnistan.
Tässä pari näytettä:
"Kylhän se oikee kaunis oli vissii siihen aikaav viäl ku siinä oli vettä mut siitehä se rupi - mitähäv varte se rupi - semmost kahilaa ja, paljasta ruohoo et se lopult meni ihan umpeen." (Nurmijärven kirkonkylän kupeessa ollut järvi on kuivatettu)
"Muk kerta tuli miäli sellanen et kyllä miä koitam mennä nytte pyöräm päällä ja piräv vastaa vaa jaloil hyvin etteis se pääs vinhaam menemääm mitä mar ni jalat sakavu petaliem päältä - ja silloin ne vieivit lähtee sapaamaa niin tiuha ei ollu enää jalakoja siihen asetettava ollenkaam minun täyty vaa pitää jalat vaa leveellä ja ohjatat tarkkaa ettei kaatunnu. "
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti