Hannu palasi saman tien hakemaan autoansa. Kaivokadulla tuli taas tuttu hahmo vastaan. Tällä kertaa se oli Julia. Tämäpä sattui mukavasti, ajatteli Hannu. Onkohan tämä johdatusta?
Hetken rupateltuaan Hannu ja Julia lähtivät asemalle juomaan lattea. He löysivät rauhallisen nurkkauksen.
Hannu kysyi, onko Julia yhä viihtynyt työssään. Oikein mukavaa siellä on, tuumi Julia. Mikä sinulle on erityisen arvokasta sairaanhoitajan työssä. Julia kertoi pitävänsä työn käytännöllisyydestä ja siitä, että voi olla niin paljon ihmisten kanssa tekemisissä. Potilaat ovat aina hyvillään, kun hoitaja saapuu paikalle ja usein hän saapuukin. Kai minulla on jonkinlainen hoivavietti, lisäsi Julia. Haluan tehdä kaikkeni, että potilaat tuntevat olonsa paremmaksi, hän totesi vielä.
Eikö se ole aika tarkkaa hommaa, kysyi Hannu. No on se, vastasi Julia. Me vastaamme, että lääkkeet tulevat oikein annetuiksi aina silloin kuin pitää. Meidän pitää myös seurata, että hoidot tuovat tulosta, hän jatkoi.
Julia kertoi, että työn pitää loppua, kun päivä päättyy. Hänen pitää yhä opetella, ettei ole huolissaan potilaistaan, kun on vapaalla. Joskus hän on unohtanut jotakin tärkeää. Silloin hän on soittanut osastolle ja varmistanut, että joku vuorossa oleva hoitaa asian. Onneksi kovin pitkiä viiveitä ei ole päässyt syntymään.
Sitten on vielä toinen asia, jota olen joutunut opettelemaan ja opettelen yhä, Julia jatkoi. Jotkut potilaat ovat pitkiäkin aikoja osastolla, ja heidän kanssaan tulee aika tutuksi. Heillä voi olla rankkoja vaiheita, ja heidän hyväkseen haluaa tehdä parhaansa kuten tietenkin muidenkin. Jotkut kovia kokeneista siirtyvät syystä tai toisesta jonnekin muualle. Helposti alkaa murehtia, miten heillä sujuu sen jälkeen. Voi kertyä huolikuormaa, jos heitä jää muistelemaan. Ymmärrän, kommentoi Hannu. Elämässä tulee muitakin huolia, ja olen kuullut, että liiasta henkisestä kuormasta elämä voi mennä hyvin hankalaksi. Näin on, onneksi muilta hoitajilta saa vertaistukea, vastasi Julia.
Julia vaihtoi puheenaihetta. Miten sinulla menee työssäsi? hän kysyi. Eikö toimenkuvasi ole jotenkin muuttunut? Joo, olen nyt myyntipuolella, vastasi Hannu. Työ on oikein mielenkiintoista. Tapaan paljon ihmisiä kuten sinäkin. Hoidan vanhoja asiakkaita ja yritän hankkia uusia. No meidän ei tarvitse hankkia, niitä kyllä riittää, sanoi Julia hymyillen. No eipä tosiaan, kommentoi Hannu. Häntä nauratti. Me yritämme saada aikaan mahdollisimman pitkiä asiakassuhteita, jatkoi Hannu. Sellaiset ovat yleensä kannattavampia, ei tosin aina. Julia naurahti. Sairaalan väki ei todellakaan voi pyrkiä pitkiin potilassuhteisiin, hän sanoi. Potilaat pitää saada mahdollisimman pian terveiksi. Miten lienee asia yksityisillä lääkäriasemilla, ja onhan sellaisia sairaaloitakin? pohti Hannu. En ole ollut töissä sellaisissa, mutta totta kai potilas pitää yrittää hoitaa mahdollisimman hyvin, olkoon hän missä vain, vastasi Julia. Niin sen täytyy olla, tuumi Hannu. Hyvä kello kauas kuuluu.
Yhtä asiaa ihmettelen liike-elämässä, sanoi Hannu. Siellä vallitsee jonkinlainen pakkomielteinen positiivisuus. On jonkinlainen hiljainen sopimus, että kaikilla menee hyvin. Jos jollakin on vaikeuksia päästä myyntitavoitteisiinsa, hän on asiasta hissuksiin ja yrittää esittää reipasta, vaikka varmasti harmittaa. Ettekö sitten juttele keskenänne, kysyi Julia. No vähän, mutta asiasta puhuminen koetaan jotenkin häpeälliseksi. On pakko onnistua. Kuulostaa aika kovalta, sanoi Julia. Meillä on tärkeää keskustella epäonnistumisista. On hyvä purkaa ajatuksia, ja samalla mietitään, miten voitaisiin toimia paremmin vastaavissa tilanteissa.
On varmaan rankkaa, kun pitää päästä tavoitteisiin, totesi Julia. Saanko kysyä, kehittyykö sinulla homma hyvään suuntaan? Vaikea sanoa vielä, vastasi Hannu. Olen vasta alkutaipaleella. Toki se jännittää. Olisi varmaan hyvä, jos osaisit ottaa rennosti, sanoi Julia. Silloin työkin varmaan sujuisi paremmin. Niin varmaan, vastasi Hannu, ei se helppoa ole. Miten se menee sairaalamaailmassa? No huolellinen pitää olla, vastasi Julia. Työ täytyy hoitaa hyvin, ja hoitajiahan me olemmekin. Ei saa olla väärällä tavalla rento, mutta rento kuitenkin. Minäkin olen oikeastaan hoitaja, hymyili Hannu, minä hoidan asiakassuhteita. Vertailu huvitti Juliaa.
Joudutko tekemään ylitöitä, kysyi Hannu. En paljoa, mutta jos joudun, saanhan siitä palkkaa, vastasi Julia. Entä sinä? Myyntiosastolta ei oikein kehtaa lähteä neljältä kotiin, vastasi Hannu. Tuntuu olevan tapana venyttää päivää. Sitä paitsi työ on vaativaa, paine pistää pidentämään päivää. Saatko siitä enemmän palkkaa, kysyi Julia. En tuntien perusteella, mutta jos teen siten parempaa tulosta, saan enemmän provisiota, vastasi Hannu.
He jatkoivat vielä keskustelua työaiheista. Samalla Hannu mietti, miten hän saisi keskustelun siirtymään hänen huoleensa Liisasta. Olisiko se edes oikein, hän pohti.
2 kommenttia:
Hyvin mielenkiintoista.
Mukavaa. Kiitos!
Lähetä kommentti