Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

lauantai 10. lokakuuta 2015

Kokemuksiani scientologeista


Katsoin osan Docventuresin scientologiaa käsittelevästä ohjelmasta. Ainakin tältä osin vaikutelmaksi jää, että päämotiivi sanotun toiminnan aloittamiselle oli perustajan halu tehdä rahaa. L. Ron Hubbard ilmeisesti halusi aatteelleen uskonnon statuksen välttääkseen verotuksen.

Olen omassakin elämässä joutunut tekemisiin scientologien kanssa. Varmaankin ensimmäiset kontaktit tapahtuivat Kaisaniemenkadulta. Ollessani työssä Mikonkadun ja Kaisaniemekadun kulmauksessa olevassa korttelissa, kohtasin joskus nuoria, jotka kutsuivat ilmaiseen persoonallisuustestiin. Homma toimi ymmärtääkseni siten, että ensimmäinen testi toi ilmi hyvää ja kehitettävää. Jälkimmäisen synnyttämään tarpeeseen tarjottiin koulutusta. Yhden jälkeen tarjottiin jatkoa ja niin edelleen. Osallistuja pystyi näiden avulla nousemaan jonkinlaisessa hierarkiassa ylöspäin. Kurssit tulivat maksullisiksi ja kallistuivat kehityksen myötä.

Myöhemmin julkisuuteen nousivat ongelmat, joihin osallistujat olivat joutuneet taatessaan toisilleen lainoja. Niit tarvittiin kurssimaksuihin.

Tunsin pinnallisesti erään yrittäjäpariskunnan, joiden tiesin lähteneen scientologien toimintaan mukaan. Mahdollisesti heillä oli yrittäjyyden vuoksi varaa maksaa kursseista.

Hakiessani erästä työpaikkaa, osallistuin ensin erään tavanomaisen konsulttifirman testeihin. Ne menivät hyvin, koska vastapuoli alkoi lämmetä minun palkkaamiselle. Neuvotellessamme asiasta, tuleva työnantaja päätti kuitenkin teettää minulla vielä yhden testin. Tein sen samantien. Täytin kysymyslomakkeen ja siihen meni muistaakseni puolisen tuntia.

Sain työpaikan. Minulle selvisi jälkeenpäin, että kyseessä oli mitä ilmeisemmin scientologien testi. Tavanomaiselta se minusta vaikutti. Valitsemiseeni vaikutti myös se, että en käytä alkoholia. Edeltäjäni oli ilmeisesti saanut potkut alkoholiongelmien vuoksi.

Uuden työnantajayritykseni omisti sen toimitusjohtaja, joka minut palkkasi. En tiedä oliko hän itse scientologi, mutta hän ainakin käytti kyseisen liikkeen palveluja. Muistaakseni työnantajani antoi asiakasjulkaisussaan tilaa eräälle scientologiyhtiölle. En muista, saatiinko siitä maksu. Mahdollisesti ei. Johtoryhmässä syntyi keskustelua, onko mielekästä antaa näkyvyyttä kyseenalaista mainetta saaneelle organisaatiolle.

Kävin kerran työtehtävieni vuoksi tapaamassa yrityspalveluja tarjoavan scientologiyrityksen edustajia. Muistin kuinka he korostivat sitä, että he toimivat kilpailutilanteessa eivätkä hyväksy heidän maineensa kyseenalaistamista.

Olisi mielenkiintoista tietää, kuinka laajaa ja monihaaraista scientologien toiminta aikoinaan oli Suomessa. En muista kuulleeni, että aiheesta olisi julkaistu mitaan. Siinä olisi tutkimuskenttää jolle kulle historioitsijalle.

Ei kommentteja: