Lymfoomasta selvinnyt, akuutista leukemiasta toipuva mies rakentaa uutta taiteilijaelämää

maanantai 19. lokakuuta 2015

Myrskyn silmässä


Ihmisen muisti on armollinen. Huomaan unohtaneeni paljon noista lama-ajan kauhuista, joista kirjoitin eilen. Tunnelma yrityksessä oli kafkamainen. Omistaja/toimitusjohtaja etsi kuumeisesti ratkaisuja. Sellainenkin oli esillä, että henkilöstön palkoista olisi 60-70 prosenttia kiinteä ja loppu riippuisi tuloksesta. Hänen ja henkilöstön välit olivat huonot. Henkilöstö ajatteli, että järjestely huonontaisi työttömyyskorvausta ja tottahan se olikin.

Meno oli kuin uppoavassa laivassa. Myöhemmin se menikin konkurssiin, mutta minä en silloin ollut enää mukana. Henkinen paine oli varmaan suurin toimitusjohtajalla, joka yritti pelastaa elämäntyötään. Valitettavasti se ilmeni ankarana käskyttämisenä ja valvontana. Kovin inhimillistä. Meillä palkollisilla oli menetettävänä vain työpaikkamme, mutta konkurssissa omistajalle saattaa jäädä velkoja, joille ei ole mitään vastinetta.

Tuollaista se oli varmaan monessa paikassa noihin aikoihin, ehkä nytkin. Lama ei kohtele tasa-arvoisesti ihmisiä. Jotkut eivät tiedä siitä juuri mitään, kun oma ja puolison työpaikka säilyivät. Minullekin kävi paremmin kuin monille, koska selviydyin koulutuksen kautta aivan kelvollisiin hommiin. Kaikille se ei onnistunut ja varmaan osa syrjäytyikin.

Noiden päiväkirjojen lukeminen valaisee, kuinka hyvin meillä on asiat nyt. Vaikka olenkin väsynyt, saan olla osa-aikaeläkkeellä ja taloutemme on varsin turvattu. Kiitollisuudelle on aihetta tässäkin.

Ei kommentteja: