Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

torstai 26. toukokuuta 2016

Ei soi



Kävin ostamassa lisää taiteilijatarvikkeita Temperasta toissapäivänä. Blokki on tarkoitettu erityisesti öljypastelleille, mutta tuntuu siihen muutkin värit tarttuvan. Värillisten paperien pitäisi sopia sekä kuiville että öljyisille pastelleille.


Ostin myös lisää värivoimaisia sennelierejä.

Vanhoja sennelierejä
Kokeilin uusia öljypastelleja.


Olen tuntenut itseni elinvoimaiseksi tänään. Sekin voi olla sen merkki, että lainasin ison kasan kirjoja kirjastosta tänään. Jollakin kerralla minua ei huvittanut edes etsiä lainattavaa.

Ihmettelin joskus tässä blogissa, että jäänko väsyneeksi. Olen nyt onnellinen, kun huomaan, että hoidoista ja syövästä voi palautua. Hyvä että ehdin saada tämän kokemuksen ennen kuin kantasolusiirtoon liittyvät sytostaatit alkavat kurittaa kroppaa.

Palasin tänään minulle mieluisaan teemaan - neliöihin. Tällaisen ruudukon tekeminen on kuin shakkitehtävä. Aloitin tuosta violetista ruudusta. Sitten tein vihreän. Käytän monentyyppisiä värejä, jopa akvarelliliituja. Yritän löytää väri-idean lähtökohtana olevien kukkien sävyjä. Koetan saada sekä värien soimaan yhteen että sommitelman toimimaan.

Nyt kokonaisuus ei soi. Onneksi käyttämiäni mediumja voi muokata. Tuo Suomen lippu on liian hurja kokonaisuuteen. Voi olla, että lisäruudut taltuttavat sen. Se voi tuoda sopivasti särmää kokonaisuuteen. Tämä puuha saattaa muistuttaa hiukan säveltämistä.  



Ei kommentteja: