Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

tiistai 3. toukokuuta 2016

Oikea päätös

Kantasoluoperaatiotani ei siirretty turhaan. Lääkäri mainitsi soittaessaan, että se oli tunnistettu. Hän mainitsi sille jonkin nimenkin. Hyvä että oltiin varovaisia.

Lähetän virtuaalisia kiitoksia sille hyväntahtoiselle ihmiselle, joka on nähnyt vaivaa ja luovuttanut minulle siirteen, joka antaa minulle mahdollisuuden saada lisää elinvuosia.

Voimia ja taistelumieltä myös potilaskaverilleni, joka on tänään mennyt 7B:lle saadakseen siirteen!

Eräs siirteen saanut on kertonut Fb-ryhmässä, että hänellä operaatio siirtyi kaksi kertaa. Ensin oli vyöruusu ja sitten jokin viirus. Minulle ilmoitettiin tänään, että minulla on 17.5. verikoe ja luuydinnäyte. Ainakaan ennen tuota en palaa osastolle. Voisiko luuydinnäytteen ottaminen olla merkki siitä, että voisin päästä sisään aika pian sen jälkeen? Jos aikaa kuluu taas parin kolmen viikon verran pitäisi ehkä taas ottaa uusi näyte. Voi kai asia olla niinkin, että niitä otetaan määrävälein, jotta olen jatkuvassa valmiudessa peruutuspaikan varalta.

Eräs nuori pääsi neljän ja vuolen kuukauden jälkeen kantasolusiirrosta käväisemään kaupassa ja vierailemaan nuorisotilassa. Minulle on epäselvää, joutuvatko kaikki siirrepotilaat olemaan kotona eristyksissä siirron jälkeen vai olikohan tapauksessa jotakin erityistä. Ainakin viiruksesta mainittiin. Luulisin, että ainakin ulkoilemassa saa käydä. Ohjevihkosessa ei mielestäni mainittu jälkieristyksestä.

 


1 kommentti:

Debbie Wallace kirjoitti...

YMPÄRISUUNNITELMA SINGLEILLE, SYRILLE JA HERPEILLE, Hv / Aids 5 vuotta sitten minulla oli syyliä, minua hoidettiin nesteellä, jota levitettiin syyliin, jotka jatkoivat kasvua ja leviämistä ... Seuraavat 2 lääkäriä tekivät laserleikkauksen niiden poistamiseksi. Vuosi leikkauksen jälkeen he kasvoivat takaisin lähelle paikkaa, missä ensimmäiset olivat, joten minulle lopulta kerrottiin, että se oli SHINGLE. Minulla on ollut se hyvin kauan, sain sen huijattavalta poikaystäväni kädeltä ja sain selville, että hän oli myös saanut tartunnan ja lopetin välisen suhteen. Syylät olivat niin hämmentyneitä, koska ne alkoivat levitä kaikkialle. Olen käsitellyt näitä asioita hyvin kauan. Viimeinen hoito, jonka otin, oli noin 2 vuotta sitten, ja hain luonnollista hoitoa Dr.JAMESin yrttilääkkeeltä, viikko hoidon levittämisen jälkeen kaikki syylät olivat poissa. Nyt on 2 vuotta ja muutama kuukausi, minulla ei ole yhtäkään syyliä tai mitään SHINGLE-oireita. wow "" se on hienoa, tohtori JAMES on vihdoin parantanut minut. Jokainen, joka asuu SHINGLESin kanssa, ottaa yhteyttä Dr.JAMESiin luonnollisiin hoitoihin. Tätä kasviperäistä lääkettä on helppo juoda ilman sivuvaikutuksia. Dr.James on parantanut sairauksia, kuten Parkinsonin tauti, skitsofrenia, keuhkosyöpä, rintasyöpä, kolo-peräsuolisyöpä, verisyöpä, eturauhassyöpä, epilepsia Dupuytrenin tauti, keliakia, Creutzfeldt – Jakobin tauti, aivojen amyloidiangiopatia, ataksia, niveltulehdus, Amyotrofinen lateraaliskleroosi, fibromyalgia, fluorokinolonimyrkyllisyys
Oireyhtymä Fibrodysplasia Ossificans ProgresS skleroosi, kohtaukset, Alzheimerin tauti, lisämunuaiskuoren karsinooma Astma, allergiset sairaudet, Copd, glaukooma, kaihi, makulaarinen rappeuma, sydän- ja verisuonisairaudet, keuhkosairaudet. , Verenpainetauti, Lymen tauti, verisyöpä, aivosyöpä, rintasyöpä, keuhkosyöpä, munuaissyöpä, HIV / aids, herpesvirus, hepatiitti B, maksatulehdus, diabetes, fibroosi. Ota yhteyttä tohtori Jmaesiin, joka paransi minut sähköpostitse [drjamesherbalmix@gmail.com]. .