Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

perjantai 27. toukokuuta 2016

Etsin hiiriä

Vaimollani oli keskiviikkona tapaaminen Liisankadulla Krunikassa. Kävin odotusaikana tutkailemassa Unioninkadun varrella olevien Helsingin yliopiston rakennusten pihoja. Tiedätkö mihin kyseisen kadun nimi viittaa? Voisi kuvitella, että taustalla on Kalmarin unioni. Venäjän Keisari Aleksanteri I tuli tätä reittiä Helsinkiin vuonna 1819. Katu on nimetty silloisen Suomen ja Venäjän unionin kunniaksi.


Kävin Kansalliskirjaston takapihalla etsimässä kahta hiirtä. En onnistunut. Jossakin kirjastorakennuksen yhteydessä on kaksi pientä patsasta, jotka esittävät hiiriä. Kuulin vaimoltani sitten, että ne ovat jossakin korkealla. Pitää joskus käydä kirjastossa kysymässä, missä ne ovat ja mistä ne voi nähdä.








Kännykän kamerassa on laajakulmaominaisuus, josta johtuen rakennusten seinät eivät ole vatupassissa kaikissa kuvissa.


Topelian piha on suuri. Muistan käyneeni siellä joskus, kun siellä oli yksi Lux Helsingin kohteista.




















Ortodoksinen kirkko
Onkohan Unioninkadun ortodoksinen kirkko palvellut kreikkalaiskatolista seurakuntaa ennen kuin Uspenskin katedraali rakennettiin. Ruttopuiston luterilainen kirkko on tietämäni mukaan tehty tilapäiseen käyttöön kun Suurkirkkoa ei vielä ollut. Mikäpä on pysyvämpää kuin tilapäinen.

Oikealla Metsätalo
 Ajattelin että tuo oli ennen Metsätalo. Olin väärässä. Se on edelleen Metsätalo.







Kaksi instituuttia


Kahden instituutin rakennuksen pihalta näkyy osa Kansallisarkistoa


Valtiotieteellinen






Kävin juomassa kylmä limsan ja päälle espresson.


Kukkia Säätytalon edessä 


2 kommenttia:

Anna-Mari kirjoitti...

Hiiripatsaat löydät Kansallisarkistosta, toisen, kynää pitelevän, ulkoportaiden vierestä ja toisen, tikkaita kapuavan, sisältä 2. kerroksessa. Ne ovat olleet kumpikin alunperin ulkona, mutta nyt sisällä oleva varastettiin ja takaisinpaluu tehtiin sisätiloihin. Hiiret ovat mahdollisesti Helsingin sympaattisimmat julkisten tilojen patsaat!Toivottavasti löydät hiiret! terv Anna-Mari Raunio

Heikki Honkala kirjoitti...

Kiitos hyvistä ohjeista Anni-Mari!