Minä en ole syöpä

Syövästä on tullut merkittävä osa identiteettiäni. Minun on muistettava, että minä en ole syöpä vaan minussa on ollut ja mahdollisesti on syöpä.

Minun on tällä hetkellä vaikea suhtautua tulevaisuuteen, koska se on jatkuvasti katkolla. Menen ensi viikon keskiviikkona taas verikokeeseen. Lääkäri soittaa seuraavana päivänä, jos on aihetta.

Leukemia jakaa elämäni sitä edeltävään ja sen jälkeiseen osaan. Kun kerran on saanut leukemian, on aina epäilys, että se uusiutuu. Teitä saattaa kauhistaa seuraava ajatus, mutta luulen, että monet kohtalotovereistani ymmärtävät. Minussa on ongelma, joka ei poistu ennen kuin kuolen. Yleensä toivomme, että ongelmat poistuivat mahdollisimman pian. Please, älkää ymmärtäkö väärin.

Minun pitää alleviivata itselleni sitä, että en ole itse syypää syöpiini. Syöpätoverini, joka on minun laillani sairastanut sekä lymfooman että leukemian, osallistui imusolmukesyöpää sairastaessaan - kuten minäkin - erääseen tutkimushankkeeseen, jossa lymfooman hoito-ohjelma poikkesi hieman tavanomaisesta. Hänelle oli tullut mieleen, että leukemian laukeaminen on saattanut johtua juuri tuosta. Jos noin on, emme kumpikaan ole syyllisiä leukemiaan sairastumiseen. Mistäpä olisimme voineet arvata, mitä tapahtuu. No, tämä on vain spekulaatiota.

Epävarmuus kuormittaa minun lisäkseni läheisiäni. Monet muutkin ovat rinnallani tällä matkalla, myöskin te, hyvät lukijani. Se tuntuu minusta hyvältä, mutta toivottavasti ette kovin kuormitu.

Minun on mietittävä myös, jatkanko syövästä kirjoittamista. Jos toipumiseni etenee hyvin ja kontrollit harvenevat, voi olla syytä kääntää uusi lehti elämässä. Silloin tästä blogista jäisi pois sen perusteema.


Olemme tänään lähdössä Tampereen seudulle ja palaamme ehkä sunnuntaina. Pidän nyt viikonlopun mittaisen tauon blogini päivittämisessä. Maanantaina postaan taas.

Leppoisaa viikonloppua teille kaikille!