Lymfoomasta selvinnyt, akuutista leukemiasta toipuva mies rakentaa uutta taiteilijaelämää

keskiviikko 31. toukokuuta 2017

Mannerlaatat nitisevät?

Luultavasti ei noin kuitenkaan, mutta kukapa osasi ennustaa kymmenen vuotta sitten tämän ajan tapahtumia.

Yksi Euroopan mahtivaltioista on eroamassa Euroopan Unionista. USA:n pitkäaikainen suojakuori Euroopan yllä osoittaa murtumisen merkkejä. Eräs entinen suurvalta on 90-luvun kaoottisen vaiheensa vanki.

Maailman vaikutusvaltaisinta maata johtaa mies, jota varjostaa epäilys Venäjän vaikuttamisesta hänen valintaansa. Putin on varmasti tyytyväinen. Minusta hän vaikuttaa tällä hetkellä Trumpia vahvemmalta. Saattaa olla näköharhaa. Kuvitelkaapa kuitenkin miltä Putinin asema näyttäisi, jos hänen ajateltaisiin olevan Yhdysvaltojen paikalleen junailema.

Eurooppa alkaa huomata olevansa joukko enimmäkseen pieniä maita, jotka ovat sotilaallisesti heikkoja. Riitainen Eurooppa on joukko moukkia maailman suurella shakkilaudalla.

Nyt näyttää siltä, että Unioni on ainakin hieman kutistumassa, mutta samaan aikaan jäljelle jäävien koheesio vaikuttaa lisääntyvän. Kukaan ei osaa ennustaa tulevaa. Jos joku osoittautuu jälkeen päin olleen oikeassa, kyse voi olla sattumasta.

America first. Suomi ensin. Menneet ajat ovat palanneet.

Vaikka presidenttimme on hieman osoittanut erään maineikkaan edeltäjänsä elkeitä, hän on maailmanpolitiikan nykytilanteessa mielestäni oikea henkilö hoitamaan isänmaamme päämiehen postia myös seuraavan kuusivuotiskauden. Toivotaan hänelle voimia ja terveyttä.

Ei kommentteja: