Elämäni pienenee. Siltä tuntuu nyt. Voi se myös suurentua, mutta silmäni ovat pienet. Verkostot vähenevät, mutta varmaan uusia haaroja tulee tilalle.
Elämää ei voi täysin suunnitella. Monenlaista voi yrittää, mutta kaikki suunnitelmat eivät toteudu. Toisaalta sellaisia toteutuu, joista emme tiedä. Ne on tehty tuolla ylhäällä.
Me olemme suunnitelleet muuttoa Turkuun ja ryhtyneet toimeen. Näyttää siltä, että aikeemme annetaan toteutua. Jotakin aavistamatontakin varmaan tapahtuu.
Tänään välittäjä ystävällisesti toimitti uuden kotimme avaimet poikamme ja hänen vaimonsa kotiin Turun Takakirveeseen (Mikähän on tuonkin nimen etymologia?). Tämä on taas yksi askel eteenpäin.
Minun järkeni on huono uskomaan. Onneksi usko on sydämessä eikä aivoissa. Minusta on alkanut tuntua, että minua on haluttu opastaa näiden syöpieni kautta. Ei minulle erityistä viisautta ole karttunut, mutta uskominen tuntuu tärkeältä. Kun minua riisutaan, uskon merkitys tuntuu kasvavan.
On suuri mysteeri, mitä elämä on. Järki haluaa päätellä, että kaikki on sattumaa. Usko tuo valoa ja toivoa synkkään maisemaan. Usko, toivo ja rakkaus, miten tärkeitä ne ovat.
Silmäni näyttävät fyysisesti pienemmiltä kuin ennen. Luulen tämän johtuvan niiden kuivuudesta, jonka luultavasti aiheuttaa lääkitys. Nyt niiden ympäristö punottaa ja välillä kutisee. Saattaa olla käänteishyljintää. Selitys voisi olla se, että kortisoniannokseni on puolitettu. Soitin siirrehoitajalle. Hän kehotti käyttämään miedosti kortisonipitoista voidetta. Seurataan muutama päivä. Jos punotus ei laske, soitan Meikkuun ja minut saatetaan pyytää näyttämään ihoani lääkärille. Olen oppinut ottamaan herkästi yhteyttä Meikkuun, koska huomattuani ihoni kutisevan viime vuonna, soitin vähän empien Meikkuun. Minut kutsuttiin paikan päälle. Kysymys oli käänteishyljinnästä.
Jos kyse on käänteishyljinnästä, luulen, että joko kortisoni- tai Sandimmun-lääkitystäni nostetaan, tai molempia.
Ehkä silmäni joskus suurenevat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti