Lymfoomasta selvinnyt, akuutista leukemiasta toipuva mies rakentaa uutta taiteilijaelämää

perjantai 19. toukokuuta 2017

Sinetti

Kävin aamulla tapaamassa työterveyslääkäriä. Oli oikeastaan itsestään selvää, että sairauslomani jatkuu. Vointini on sellainen.

Kertasimme hieman mennyttä ja lopussa hyvästelimme lämpimästi toisemme. Kun toissa syksynä, kun podin väsymystä, lääkärini teetti minulle laajan verenkuvakokeen. Hän yritti ottaa yhteyttä syöpätuntijaan Meikussa tulosten tulkitsemiseksi, mutta ei onnistunut. Hän jätti yhteydenottopyynnön, mutta toimitti tulokset eteenpäin. Hän sai sitten vastaussoiton. Hänelle kerrottiin, etteivät tulokset näytä siltä, että olisi syytä huolestua.

Sain sitten puhelun Peijaksen sairaalasta hematologilta (varmaankin). Alkoi tapahtua. Sillä tiellä olen. Hyvä, että tulokset päätyivät juuri oikealle asiantuntijalle.

Olin pitämässä oppituntia maahanmuuttajaryhmälle - aikuisia ihmisiä, oikein mukava porukka. Ajattelin silloin, että olivatkohan nämä viimeiset oppituntini koskaan ja että on mukavaa päättää työura juuri kyseisen ryhmän kanssa. Aihe oli taide ja kulttuuri.

Tuo aavistus olisi voinut toteutua, koska viime joulukuussa minulle ehdotettiin sairausloman jatkamista 63-vuotissyntymäpäivääni, jolloin tulen eläkeikään. Blogini uskolliset lukijat tietävät, että niin ei käynyt.

Sattui kuitenkin niin, että viimeiset tuntini pidin tuntini aikuisista koostuvalle maahanmuuttajaryhmälle, joka ei kuitenkaan ollut sama.

Varmaankin toivoin, että viimeiset oppituntini olisivat aikuisille maahanmuuttajille pidetyt. Tämä tuntui aavistukselta tai intuitiolta. Meillä ihmisillä on taipumus liittää tämäntapaisia merkityksiä joihinkin tapahtumiin.

Olen elossa, joten ei ole täysin varmaa, että en enää koskaan tule pitämään yhtään oppituntia. Aika todennäköistä se on.

Sydämelliset kiitokset työterveyslääkärilleni Caritalle!

Ajoimme sitten Turkuun ja päädyimme Wiklundilla asioinnin kautta Nordean Kauppiaskadun toimistoon torin pieleen. Siellä tapasimme välittäjämme, myyjän valtakirjalla varustetun edustajan ja asiaa pankin puolesta hoitavan virkailijan.

Kaupat tehtiin leppoisissa merkeissä. Saimme mukaamme kaksi osakekirjaa, jotka ovat joskus kai arkisesti kirjakaupasta ostettuja ja sitten asianmukaisin tekstein varustettuja blankoja. Aika kalliita papereita. Nyt niihin lisättiin asianmukaiset siirtokirjaukset.

Nyt olemme Ruissalon kylpylässä toipumassa päivästä. Turku on ottanut meidät vastaan ihastuttavan kesäpäivän valossa.

Ei kommentteja: