Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

tiistai 16. toukokuuta 2017

Romahdin

Vaimoni on joskus sanonut käsiäni kauniiksi. En ota kantaa, mutta mukavaa, jos jokin kohta minussa on sellainen. Suuret ne eivät ainakaan ole.

Minun on pitänyt ottaa lusikka toiseen mainituista.

Ilta ei elvyttänyt kunnolla vointiani. Heräsin seitsemän tienoissa enkä saanut enää unta. Otin läppärin ja aloin katsella aikaa lääkärin pakeille. Työterveysyhtiömme sivun alareunaan pulpahti nettiavustajan luukku. Aloin chattailla ja sain ajan yleislääkärille täksi aamuksi läheltä kotiamme.

Piti toimia nopeasti, koska ei ole reilua, että opiskelijat joutuvat kärsimään puolikuntoisuudestani. Höperehdin eilen niin, että ymmärsin tilani. Osa-aikatyö ja asuntoralli yhdessä ovat olleet liikaa kantokyvylleni.

Sain sairauslomaa torstaihin asti. Minulla on perjantaiaamuksi aika omalle työterveyslääkärilleni. Hän soittikin illansuussa. Tilanteeni arvioidaan uudestaan, kun tapaamme. Ajamme sen jälkeen vaimoni kanssa Turkuun tekemään kauppakirjat.

Joissakin syöpieni vaiheissa olen ollut hyvin heikko. Askeleita on syntynyt hyvin vähän. Nyt olen hyvin väsynyt, vaikka jaksan askeltaa. Aivoni eivät jaksa vääntää. Olen ollut huolissani ajamisestani. Tuntuu kuitenkin sujuvan kohtuullisesti. On kai niin selkäytimessä.

Voi olla, että omat tuntini ovat nyt pidetty. Mielekkäintä olisi, että kurssini vietäisiin päätökseen virkein voimin. Minua painaa se, että opiskelijat ovat jääneet heikolle ohjaukselle. Ikävää jos kovin monelta jää suoritus keskeneräiseksi.

Luultavasti en ole korvaamaton.

Käyn kovaa koulua, mutta henki vielä pihisee.

Minun on aika oppia hyväksymään se, että elämässä jotkut asiat jäävät keskeneräisiksi. Olen kuitenkin yrittänyt. Siihen on tyytyminen.


Ei kommentteja: