Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

maanantai 29. toukokuuta 2017

Taas on yksi arpa heitetty

Vihdoinkin karkkitehtaaseen tai tarkemmin karkkitehtaan elämyskeskukseen. Monet opettajat lienevät vierailleet useita kertoja Fazerilassa opiskelijoiden kanssa. Minäkin ehdin urani viime metreillä. Opiskelijoita ei tosin ollut mukana. Osa koulumme henkilökunnasta oli pitämässä suunnittelupalaveria Fazerin tiloissa.

Toki Fazer tekee muutakin kuin karkkeja.


Ehkä ihmettelet, mitä minä siellä tein, kun olen jäämässä eläkkeelle. Ei minun olisi varmaan tarvinnut osallistua, mutta halusin, koska mieleni teki vielä olla yhdessä työtovereideni kanssa.





Uuden hienon Fazer Experience -rakennuksen keskellä vallitsee ilmasto, jossa kaakaopensas ja muutamat muutkin eksoottiset kasvit viihtyvät.


Pian kypsyviä kaakaohedelmiä


Minulla on haikea mieli. Suren sitä, etten tapaa enää työkavereitani - ainakaan usein. Uusi todellisuus, jota olemme vaimoni kanssa rakentaneet alkaa muuttua lihaksi. Minulle selvisi tänään ettei minulla ole siivottavaa työssäni. Voin vain jättää tavarat sinne, missä ne ovat. Mitään omaa en kaipaa, joten mitäpä noita penkomaan.

Juteltiin jo alustavasti avaimien luovuttamisesta. Minun ei tarvitse pitää niitä kesäkuun loppuun, jolloin työsuhteeni päättyy.

Tuntuu hurjalta luopua avaimista ja kulkuläpyskästä, koska sitten en enää voi kulkea koululla kuin kotonani. Tuntuu siltä, että olen luopumassa toisesta kotipesästäni ja sukulaisistani.

Tämä on samanlainen taitekohta elämässä kuin koulun aloittaminen, naimisiin meneminen ja työelämään astuminen.

Tällaisen paperin allekirjoitin tänään.






Lähdimme kotiin namukassi (oli siinä juureleipäpuussikin) kädessä.




4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kivampihan se on noin kulkukorttinsa luovuttaa kuin miten itse sen jouduin pois antamaan. Lähes 40 työvuotta saman yrityksen palveluksessa päättyi yyteihin neljä ja puoli vuotta ennen eläkeikää. Surullista ja katkeraakin oli, mutta yli oli siitäkin päästävä. Neljä vuotta on tässä saanut kuulla olevansa toisen luokan kansalainen, se ongelmainen pitkäaikaistyötön. Ensi vuoden alussa alkaa eläke, joka on 300 euroa kuukaudessa pienempi kuin olisi, jos loppuun asti olisivat pitäneet. Vaan kaikesta selviää. Kyllä tässä on todistettu, että kun yksi ovi sulkeutuu, niin toinen avautuu. Ei ehkä samanlainen, mutta toisenlainen. On hienoa huomata, että on ystäviä ja läheisiä, joiden kanssa voi viettää aikaa. Puoliso ja yhteiset hetket, niitäkin on nyt enemmän. Elämässä on paljon nautintoja, kevään tulo ja kesän vehreys, uuden löytäminen, vanhan elvyttäminen. Kyllä elämä kantaa siihen, mihin sen on tarkoituskin kantaa. Hyvää kesää ja mukavia eläkepäiviä!

Anonyymi kirjoitti...

Hieno ja lohdullinen kommentti tuo edellinen anonyymin teksti. Noinhan se parhaimmillaan menee, että vastoinkäyminen tuokin eteen uusia, hienoja asioita. Mukavia eläkepäiviä bloggaajalle ja anonyymille tuossa edellä!
T. Anu

Heikki Honkala kirjoitti...

Olipa surullinen loppu pitkälle työurallesi. Joo, asioilla on taipumus järjestyä. 90-luvun lama iski silloisen työnantajani bisnekseen siten, että minut irtisanottiin. Oli vaimo kotona, viisi lasta, velat omakotitalosta ja Suomi lamassa. Siitäkin selvittiin. Kiitos sinulle viestistäsi kannustuksineen ja hyvää kesää sinullekin!

Heikki Honkala kirjoitti...

Kiitos Anu. Hyvää kesää sinullekin!.