Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

lauantai 11. maaliskuuta 2017

Elämä muovaa elämää

Se mitä on takana vaikuttaa vääjäämättä siihen, mitä voi olla edessä.

Se millaisessa asennossa elämämme on juuri nyt, on seuraamusta siitä, miten olemme eläneet, millaisia päätöksiä olemme tehneet ja mitä sellaista on tapahtunut, mitä emme ole voineet ennakoida.

Elämässä on ollut paljon ponnistelua ja vastoinkäymisiäkin on tullut, mutta tämä on ollut rikas elämä.    Meillä on oma perhekunta ja se on osa laajempaa sukupiiriä. Meillä on aika hyvä tieto juuristamme eli tiedämme, mitä on pitänyt olla, jotta me olemme voineet olla. Olemme saaneet elää todeksi myös sukuhaaramme jatkumista.

Meillä on myös muita ihmissuhdeverkostoja.

Identiteettini koostuu kaikesta, mitä ympärilläni on tapahtunut ja siitä, miten itse olen tiedostaen ja tiedostamattani reagoinut elämän kulkuun.

Ihmettelen usein, että saan sairauskokemuksieni jälkeen yhä elää tätä elämää. Tuntuu hyvältä elää. Edessä oleva elämäni voi olla pitkä, lyhyt tai jotakin siltä väliltä. Olen saanut elää pidempään kuin miehet keskimäärin vaikkapa sata vuotta sitten, jolloin miehen elinajanodote oli jossakin viidenkymmenen vuoden paikkeilla (Tilastokeskus).  

Näyttää siltä, että voin tänä keväänä kokeilla, miten jaksan tehdä osa-aikatyötä. Jos jaksan kohtuullisesti, voinen jatkaa syksylläkin. Se on hyvä vaihtoehto, kun mietimme tulevaisuuttamme. Emme voi vain päättää, mitä tulee tapahtumaan. Meidän pitää mukautua siihen, mitä elämä tuo tullessaan. Vaikka päättäisimme panna asuntomme myyntiin, emme voi tietää, milloin voimme tehdä kaupat.

Voimme yrittää sitä, tätä ja tuota, mutta on hyvä tyytyä siihen, millaisen siunauksen Luoja hankkeillemme suo.

Lukeminen on käynyt minulle vaivalloisemmaksi ilmeisesti saamani kortisonin vuoksi. Minun on varauduttava siihen, että asia ei korjaannu pitkään aikaan. Luulen, että tämä ei kuitenkaan haittaa liiaksi koulutyötäni. Voin vähentää lueskelemista ja puuhailla muuta. Kannattaako niin kovin lukea, kun suuri osa kuitenkin unohtuu? Taidan ruveta valikoivammaksi.

Onneksi näköni riittää läppärin käyttämiseen. Näen vielä maalata, mutta sitä hommaa kannattanee ajoittaa päivän valoon. Tarvitsen valoa enemmän kuin ennen. Saattaa johtua vanhenemisesta.

Jos selkäni pysyy nykyisessä kunnossa, kykenen varsin hyvin erilaisiin toimiin. Jos sen kunto huononee ja kivut lisääntyvät, pitää mukautua tilanteeseen. Vielä en joudu käyttämään särkylääkkeitä. Ehkäpä vielä pystyn yhteen sun toiseen.

Lukemishaittani ei estä seurustelua läheisteni ja muiden kanssa. Hyvä juttu.

Itsetuntemuskin lisääntyy. Olen ennenkin tiennyt, että olen kiltinpuoleinen mies. Opin äskeisellä proosakurssilla, että pitää osata olla ilkeä, jos aikoo vakavissaan kirjoittaa. Ei tuota tietenkään tarvitse uskoa, mutta sen verran olen realisti, että olen taipuvainen uskomaan. Varmaan syyllistyn ilkeyteen, mutta en haluaisi ottaa sellaista tietoisiin toimintaperiaatteisiini.

Nyt tuntuu siltä, että tällainen somekirjoittelu sopii, mutta taidan allokoida kunnon kirjoittamisen oppimisen edellyttämää aikaa maalaamiseen ja muihin puuhiin. Mieli tosin voi muuttua.

Jää nähtäväksi, minne tulevaisuus vie.






 

Ei kommentteja: