Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

keskiviikko 8. maaliskuuta 2017

Iloinen päivä

Lämpimät naistenpäiväterveiset kaikille päivänsankareille alla olevan väriluonnoksen voimin!


Tämä on ollut onnellinen päivä. Menin Pasilaan etuajassa. Kävin viettämässä luppoaikaa työtovereitteni seurassa koululla. Sitten siirryin kadun toiselle puolelle Terveystaloon, jossa neuvottelimme HR:n edustajan, lääkärin ja pomoni kanssa. Oli oikein hyvähenkinen kohtaaminen.

Etenemisvaihtoehdot tarkentuivat sekä kevään että syksyn suhteen. Sain jo alustavan lukujärjestyksen  lukuvuoden viimeiselle jaksolle. Minulla olisi opetusta yhteensä kymmenen tuntia kolmena päivänä viikossa. Hyvältä tuntuu.

Kuulin että koululla on eläkeinfopalaveri kahdelta iltapäivällä. Palasimme koululle ja vietin taas aikaa kollegojen parissa.

Vastaanotto oli oikein lämmin. Työkaverit ovat todella tärkeä viiteryhmä elämässä.

Julkisuudessa on puhuttu, että niin sanottu superkarttuma (4,5 %) jää pois eläkejärjestelmästä. Minä en tiennyt, että sitä siirtymäajan ratkaisu, joka ei ilmeisesti poikkea suurestikaan vaikutukseltaan edeltäjästään. Jos ei ota eläkettä vastaan, kun tulee eläkeikään ja työsuhde jatkuu katkeamattomana, tulevaa eläkettä kartuttaa lykkäyskorotus. Jokainen lisäkuukausi kartuttaa eläkettä 0,4 prosenttia. Vuoden lisäaika tuottaa siten yhteensä 4,8 prosentin lisäyksen karttuneeseen eläkkeeseen. Voi olla, että tämä koskee vain tiettyjä ikäluokkia.

Osa-aikaeläke korvautuu osittaisella varhennetulla vanhuuseläkkeellä. Työntekijä voi ottaa  eläkkeestä ulos 25 tai 50 prosenttia sen jälkeen, kun on täyttänyt 61 vuotta. Tämä eläke on kuitenkin alennettu 4,8 prosenttia varhennusvuotta kohden. Kuulimme, että tästä huolimatta voi jatkaa töissä täyspäiväisesti. Eläke ja työ ovat riippumattomia toisistaan.



Kävin paluumatkalla tutkimassa valmiskehyksiä Itiksessä. Ostin kuvassa kokeilukappaleet Prismasta, Clas Ohlsonilta ja Stockalta. Valmiskehyksiä on paljon tarjolla, mutta monet ovat rimpuloita. Nämä kappaleet tuntuvat lujilta, ainakin kun ovat vielä paketissa. Mieleeni tuli, että tarvittaessa niitä voisi lujittaa liimaamalla jonkin levyn selkäpuolelle. Ohlsonilla on paljon vaihtoehtoja ja siellä myydään myös paspiksia yksittäin. Stockan kehykset tuntuvat erityisen lupaavilta.

Tämä voisi olla välivaihe matkallani kehyksien tekemiseen.

Tuntui hyvältä olla työpaikalla.

Ei kommentteja: