Lymfoomasta selvinnyt, akuutista leukemiasta toipuva mies rakentaa uutta taiteilijaelämää

torstai 16. maaliskuuta 2017

Hyvä uutinen

Onko ennustaminen mahdollista?

En tiedä, voiko mitään muuta ennustaa täysin varmasti kuin että me kaikki kuolemme. Jotakin voi ennustaa. Tietyt asiat toistuvat. Muutoin elämä olisikin hankalaa. Yötä seuraa päivä, vuodenajat toistuvat samassa järjestyksessä, meidän on syötävä ja juotava jatkuvasti, sukupolvet seuraavat toisiaan ...

Asiat eivät kuitenkaan välttämättä toistu aivan samanlaisina. Eri päivien säätilat poikkeavat toisistaan. Sukupolvet eivät toistu samanlaisina.

Yllätyksiä tapahtuu. En minäkään osannut ennustaa näitä syöpiä itselleni. Asioilla on suurempia ja pienempiä todennäköisyyksiä. Vaimoni osti minulle tänään lisää suunsuojalääkettä. Hän oli rupatellut apteekkarin kanssa. Apteekkari oli todennut, että olen ainoa asiakas, joka tarvitsee leukemialääkkeitä.

Apteekkitoimi on vastuubisnestä. Tavaraa myydään, vaikka sille olisi vain yksi asiakas.

Eksyin teemasta. Myös arkiset menot ja tulot toistuvat. Variointia tietenkin tapahtuu. Toistuminen mahdollistaa taloussuunnittelun. Voi suunnitella miten toimia tulojen puitteessa. On todennäköista - joskaan ei täysin varmaa - että vuoden kassavirtalaskelma toteutuu aika hyvin, jos ei elä kädestä suuhun.

Minä olen ahkeroinut viime aikoina taulukkolaskennan parissa. Nyt meillä on hyvä kehikko, jolle perustaa suunnitelmiamme ja päätöksiämme. Asiat tuntuvat selkeämmiltä. Rakennamme tulevaisuuttamme, vaikka voihan sieltä tulla se kolmaskin syöpä. Oma vointi ja talous raamittavat mielekkään elämän suunnittelemista.

Sain tänään yhteyden siirrehoitajaan ja kuulin, että luuydinnäytteeni tulos oli jäännöstaudin suhteen negatiivinen. Tieto on positiivinen, koska jäännöstautia ei ole. Morfologinen analyysi ei ollut vielä valmis, mutta tuskin sen tulos voi huono olla, kun jäännöstautia ei ole.

Tulokset tulevat tippumalla, koska kiireellisyysaste ei ole korkea. Se on hyvä tilanne.




Ei kommentteja: