Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

tiistai 11. huhtikuuta 2017

Alitajunnan ääni?

Pidin tänään taas tunteja maahanmuuttajille. Tuntuu niin tärkeältä tehdä töitä heidän kanssaan, että taidan syttyä uudestaan näihin opettajan hommiin. Minulle valkeni tänään, kuinka tärkeätä heidän kannaltaan on suomen kielen oppiminen. Kun teoreettisia aiheita käsitellään, ymmärtäminen on erityisen vaikeaa. Tärkeää on jopa keskusteleminen sinänsä, koska siinäkin oppii kieltä.

Minun tarkoitukseni oli luennoida tänään, mutta kun käynnistin sitä ennen kurssitehtävän tekemisen, huomasin, kuinka tärkeää on antaa opiskelijoille aikaa ja auttaa heitä ymmärtämään. Opiskelijoilla oli oppikirjat käytettävissään. Pyysin etteivät he vain kopioisi tekstejä kirjasta. Heidän on hankala kirjoittaa omaa tekstiä, koska virheitä tulee. Mielestäni virheet vain osoittavat, että teksti on omaa.

Kirjoillakin on roolinsa tänä digiloikkien aikana. Tekstejä ei voi kopioida ainakin, jos niitä ei lue kunnolla.

Mieleeni tuli tänään, että voisin jatkaa jossakin Turun suunnan oppilaitoksessa sivutoimisena ja keskittyä aikuisiin maahanmuuttajaryhmiin. Tutkin tänään netistä tilannetta ja totesin, että onhan siellä sopivia oppilaitoksia.

Kun aavistelin viimeisiä leukemiahoitoja edeltäviä oppitunteja pitäessäni, kyseessä saattaisivat olla viimeiset oppituntini. Tuntui kivalta ajatella, että olisin viettänyt ne maahanmuuttajien parissa. Eivät ne olleet, mutta jos lopetan tähän kevääseen, saattavat tämänhetkiselle maahanmuuttajaryhmälle pitämäni tunnit jäädä viimeisiksi. Sama juonne toteutuisi myös siinä tapauksessa, että ideani Turun suunnalla työskentelystä toteutui.

Ei kommentteja: