Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

perjantai 21. huhtikuuta 2017

Seuraava siirto (5)?

Ajoimme aamulla Turkuun. Meille tyypillisesti emme päässeet matkaan niin ajoissa, kuin olimme ajatelleet. Tarkoituksemme oli käydä lounaalla ennen ensimmäistä etappia, mutta aikaa ei jäänyt.

Ensimmäinen näyttö oli sovittu kello yhdeksi kolmioon, joka sijaitsee Yliopistonkadulla numerossa 37. Talo on rakennettu 80-luvulla. Se on ulkoapäin eri näköinen kuin Turun keskustalle tyypilliset rakennukset. Asunto on omaleimainen ja pohja varsin hyvä. Ikkunat voisivat olla isommat. Makuuhuoneet ovat sopivasti sisäpihan puolella. Hieman ihmetytti, miksi huoneet tuntuivat matalilta.

Kävimme pikaisella lounaalla Subwayssa ja suuntasimme Maariankadulla (8) olevaan neliöön. Asunto lienee samassa talossa, jossa asui ystäviä 70-luvulla. Olemme siten käyneet rakennuksessa ennenkin. Pohja on oikein hyvä, mutta makuuhuoneet ovat Maariankadun puolella. Bussit ja muut autot kulkevat liian läheltä nukkumapaikkoja.

Seuraavan kohteen osoite on Yliopistonkatu 2. Paikka on erittäin hyvä, rauhallinen ja samalla toria lähellä, huonejärjestyskin oikein hyvä. Valitettavasti hissille ei kadulta pääse kulkematta portaita. Kun ikä lisääntyy, askel mataloituu. Putkiremontti häämöttää taivaanrannassa. Sain sellaisen vaikutelman, että hinta ei tule laskemaan meille riittävästi, kun otetaan tulevan saneerauksen kustannukset huomioon.

Matkamme jatkui Petreliuksen Tähkäpolku kahdessa olevaan neliöstä tehtyyn kolmioon. Petrelius on lähiö, mutta kohtalaisen lähellä keskustaa. Ulkoiselta olemukseltaan se on turkulaisten lähiöiden parhaasta päästä.

Välittäjä oli myöhässä, koska muuttoauto oli asettunut hänen autonsa tielle. Kävimme odottaessamme ajelulla. Olemme asuneet Ilpoisissa, mutta alueen itäinen, kukkulalla oleva, osa on jäänyt meille vieraaksi. Pyörähdimme toteamassa, että viihtyisältä näyttää. Talot on sijoitettu hyvin metsämaastoon. Ne ovat samannäköisiä kuin Petreliuksessa. Monista alueen asunnoista avautuu varmaan hienot näköalat. Maasto lienee kuitenkin liian mäkistä.

Petreliuksen asunto ei näyttänyt niin luksuskuntoiselta kuin olimme kuvien perusteella ajatelleet. Tilaratkaisu on oikein hyvä, mutta vilkkaasti liikennöity Peltolantie on liian lähellä.

Tähkäpolun vierailun jälkeen suuntasimme hotelliin. Meidän oli kuitenkin lähdettävä pian Kaarinaan, jonka Kyläkeinunkatu yhdeksässä on vapaa rivitalon päätyhuoneisto vapaana. Paikka on mainio. Olohuoneesta ja isoimmasta makuuhuoneesta on näkymä mantereen ja Kuusiston väliselle salmelle. Rannassa on venesatama. Asunnon huonejärjestyskin on hyvä. Yhtiö on rakennettu 80-luvulla. Huoneisto on hyväkuntoinen. Kunpa tietäisimme, minkälaisia remontteja tuon ikäisissä rivitaloissa voi olla edessä. Suunnitelmissa ei ole lähivuosina mitään erityisempää. Jos rauhaa haluamme, täällä sitä olisi tarjolla. Kaarinan keskustan palvelut ovat kilometrin parin päässä.

Mitä haluamme? Mitä tarvitsemme?


Ei kommentteja: