Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

tiistai 18. huhtikuuta 2017

Seuraava siirto (4)?

Näillä näkymin tutustumme torstaina viiteen ja perjantaina ehkä neljään asuntoon Turussa. Olemme yön hotellissa keskellä kaupunkia. Meillä on näin paikka, johon voimme tarvittaessa ja ehtiessämme vetäytyä lepäämään yksityisnäyttöjen väleissä.

Yhtä lukuunottamatta kaikki kohteet ovat Turun keskustassa. Käymme Kaarinassa katsomassa rivitaloasuntoa, joka on meren tuntumassa.

Netti on todella mainio apuväline uuden kodin etsijöille. On helppo tutustua kohteisiin ja saada niistä tietoja. Asunnoista on useinmiten runsaasti laadukkaita kuvia. Joitakin voi tutkia videonkin välityksellä. Googlen karttapalvelu näyttää kohteen ympäristöineen ylhäältäpäin. Se päästää kiinnostuneen myös pällistelemään paikan katunäkymiä.

Olen pohtinut, kannattaisiko ostaa asunto sellaisesta yhtiöstä, johon on tulossa putkiremontti, mikäli hinta olisi edullinen. Nettiä penkomalla olen saanut selville, että ei kannata. Asunnot kuulemma ostetaan ennen remonttia liian kalliilla ja myydään sen jälkeen liian halvalla. Remonttia edeltävä ostohinta ei yleensä putoa niin alas, että kustannukset saisi näin kompensoiduiksi. Remontin jälkeinen myyntihinta puolestaan ei yllä kattamaan syntyneitä remonttimenoja.

Olen miettinyt, kannattaisiko meidän ostaa neliö, jonka pohja on hyvä ja joka sijaitsee unelmapaikalla Tuomiokirkon tuntumassa joen toisella puolella, kuitenkin sopivasti sivussa pahimmasta liikenteen melusta. Tähänkin kohteeseen on sovittu näyttö. Asunto on ollut pitkään myynnissä. Luultavasti se olisi jo mennyt, jos myyjät olisivat hyväksyneet putkiremonttikustannuksien verran alennetun hinnan. Kohteessa on kuitenkin edullinen hoitovastike.

Jos ihastumme asuntoon ja jos hinta laskee niin paljon, että merkittävä osa putkirahoista tulee kuitatuksi, kohdetta saattaa kannattaa harkita. Ennen ostotarjouksen tekemistä pitää kuitenkin laskea, missä ajassa loput kustannuksista tulisivat maksetuiksi tavallista edullisemmalla hoitovastikkeella.

Olemme paneutuneet tarkoin uuden kodin etsimiseen. Ajatus meille sopivan asunnon ominaisuuksista on selvästi kirkastunut.

Pidetään pää kylmänä ja sydän lämpimänä.

Ei kommentteja: