Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

keskiviikko 5. huhtikuuta 2017

Kolme huonetta ja keittiö Herttoniemestä 2

Tällaisessa asunnonmyyntitilanteessa syntyy mielenkiintoisia kuvioita. Olin saanut viestin eräältä välittäjältä. En ollut lukenut tekstiä kunnolla. Ajattelin varmaan vastata myöhemmin, kun on välittäjä kyseessä.

Hän onkin etsimässä itselleen isompaa asuntoa. Kävi tänään katsomassa kotiamme. Lupasi palata asiaan.

Tänään kävi myös toinen kiinnostunut, jonka kumppani tosin ei päässyt mukaan.

Nyt kun olen aloittanut työt ja muutakin vipinää meneillään, tunnen olevani elossa. On mielenkiintoista nähdä, mihin tämä asuntoprojekti johtaa.

Jos tämä ei ratkea tänä keväänä tai alkukesästä, hanke kannattaa ehkä siirtää ensi vuoden kevääseen.

Eilen mainitsin uudesta projektistani, jonka olen aloittanut. Jos se johtaa haluamaani lopputulokseen, minulla olisi yksi hyvä syy pysyä Helsingissä. Jos asuntohanke kuitenkin toteutuu, tähän toiseenkin voi löytyä ratkaisu.

Tänään minulla oli neljä oppituntia. Tämän tohinan jälkeen minua ei huvittanut ruveta kuntoilemaan. Olen ajatellut, että liikkumistahti voisi olla harvempi tämän kevään ja kun koulu loppuu, voisiin taas tiuhentaa tahtia.

Ei kommentteja: