Maaseudun sydämessä

Ajoin eilen Kuhmalahdelle sukukokoustamaan. Mennessäni poimin serkkuni mukaan Hyvinkään takaa. Mukava ajella tutussa seurassa. Varttuneita kun molemmat olemme, tuli vaivojakin valitettua. Kuhmalahdessa en ole ikinä ennen käynyt. Kuuluu nykyään Kangasalaan, mutta on syvällä maaseudun sydämessä. Kaunis, keltaiseksi maalattu puukirkko ja vieressä osin punamultainen tapuli.

Kokoustilamme oli JussinKota Yli-Hinkkalan pihapiirissä. Kodan nimi viittaa maatilan jo eläköityneeseen Juhaniin, joka emäntänsä Annin kanssa harjoittaa tätä pienimuotoista maatilamatkailupalvelua. Muu tilanpito on jo siirtynyt seuraavan sukupolven käsiin.

Tämä on todella juurevaa maalaisuutta, sillä Juhani oli kolmastoista isäntä isäpoikaketjussa 1600-luvulta laskien. Ajatella, että hän voi ajatella kulkevansa samoissa maisemissa kuin noin monta esi-isää esiäideistä puhumattakaan.

Kukkojen sukuviiri

Kukkojen sukuseuran perustivat Viipurinläälin Pyhäjärveltä kotoisin olevat Kukot viisikymmentä vuotta sitten. Hallituksen sukupolven saavuttaa tänä vuonna lakipisteeseensä, koska viimeinen Kannaksella syntynyt hallituksen jäsen on ilmoittanut luopuvansa hallitustyöstä kesäkokouksessamme. Meidän evakkojen jälkeläisten haasteena on saada nuoremmat sukupolvet kiinnostumaan sukuseuratoiminnasta.

Tässä kokouksessa päätimme liittyä Karjalan liittoon ja pitää ensi kesän sukukokouksen Helsingin Jollaksessa olevalla Karjalaisten kesämajalla, josta olen tässä blogissa aikaisemmin kirjoittanutkin.

.

Kota oli oikein tunnelmallinen. Saimme muun muassa loimulohta, jota kypsennettiin tulisijalla.

Kokouksen jälkeen saimme viettää autuaallisia hetkiä vanhasta mallassaunasta muokatussa savusaunassa. Miesten vuoro venyi ja venyi, kun välillä äijäkööri kävi istumassa kylpypaljussa. Uusi tuttavuus minulle. Tunnelma oli ikimuistoinen, kun istuimme isojen kuusien ja harmaiden rakennusten vieressä pimeäsä. Lyhty valaisi.

Paluumatkan ajoimme serkkuni kanssa Luopioisten kautta. Tuolla seudulla muutama ystävämme mökkeilee sukujuurillaan. Aitookin siellä jossakin oli. Muistan nähneeni kauan sitten julisteita Aitoon kirkastusjuhlista. Minkähän sorttisia juhlie lienevät olleen. Nimi on ainakin mieeleenpainuva.

Kun tuilin kotiin, olohuoneessa oli kaksi söpöä rillivarasta (7 ja 5 v.) unille yrittämässä. Papan sydäntä lämmitti, kun vanhempi viihtyi sylissä. Nuoremmalla oli ongelmana, että pelkäsi nukhataa, kun tuntui tulevan pahoja ajatuksia. Pappa sitten höpötti vieressä pitkätyttävää tarinaa, joka sisälti paljon laskemista. Vihdoin uni voitti. Hassua, että hän pyyteli tänään jatkoa moiselle tarinalle. Viides serkkutyllerökin (vajaa 2 v.) kävi tänään pappaa ja mamua ilahduttamassa.

Tänä aamuna noustessani rillit olivat tietenkin kadonneet yöpöydältäni. Voi sitä reimua.