Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

maanantai 2. helmikuuta 2015

Työssä jaksamisen näkymiä ja kuvakertomus Vantaan varrelta


Torstaina pidetään lääkärin luona palaveri, johon osallistuu pomoni ja koulun HR:n edustaja. Pohditaan miten voitaisiin synkronoida työni vointiini, jotta jaksan. Kolme vaihtoehtoa tapetilla. Työjärjestelyjen helpottaminen, osa-aikaeläkä (jos poikkeus mahdollinen) tai osatyökyvyttömyyseläke, joka tuskin onnistuu.

Ensimmäinen vaihtoehto on todennäköisin. Ei sekään huono ole. Jos työkuormani vaihtelua voitaisiin vähentää jaksojen kesken ja suurentaa ylioppilasryhmien osuutta kursseissani, jaksamisen todennäköisyys nousisi.




Tuntuu siltä, että olen pystynyt liittämään kahteen harrastukseeni - bloggaukseen ja valokuvaukseen - kolmannen asian eli kävelyn. Sitä en pidä harrastuksena. Se on ylläpitoa kuten syöminen.

Kävin tänään oppituntien jälkeen kävelemässä Vantaan varressa. Lähdin Vanhasta kaupungista ja kävin kääntymässä sillalla, jota bussit ajavat Oulunkylän puolelle.

Mikään ei ole niin pysyvää kuin tilapäinen, sanotaan. Joku on nuo renkaat tuohon joskus jättänyt ja nyt niiden keskelät kasvaa metsää.




Värillinen talo soi kauniisti lähes mustavalkoisen luonnon taustalla.




Tästä Lahdentien ali.





Joissakin tämänkaltaisissa paikoissa on annettu jonkun taitelijan somistaa tila luvallisesti graffititaiteella. Nämä eivät siltä näytä. Putki olisi kuitenkin aika kliininen, jos mitään ei olisi. Jos näitä ei tähän tehdä enempää, ne ovat tilalle eduksi.




Nämä ovat tägejä:
















Viestintää?



Toisessa päässä:















Asutus leviää läheisyyteen, mutta tyytyy kurkistelemaan.










Lammikoissa on hienostuneita värejä.



















Pihlajistosta pääsee Veräjälaaksoon erikoislaatuista siltaa pitkin. Yläpuolella kulkee Jokeribussi 550 ja alapuolella kevytliikenne.



 Ulko-Gym ei oikein houkuttele.



Ruostunut sillanalus kuin taideteos.














Pikkukoski:
















Tuuhean kuusen juuri miltei houkuttelee yöpymään:







Tätä penkkimallia en ole tainnut ennen nähdäkään:





Taustalla on vedenpuhdistamo.


Ei kommentteja: