Taivaallinen Beethovenin yhdeksäs

On niin väsyttänyt kovin, että olen pystynyt suomaan itselleni rentoutumisen kuuntelemalla yhtä mielimusiikkiani eli Beethovenin yhdeksättä sinfoniaa Youtubesta. Mikäs oli nauttiessa, kun läheisin ihminen köllötteli kainalossa. Berliinin filharmonikot soittavat. Claudio Abbado johtaa kuin ylhäisenä näkyjen vallassa. Ihmisäänet ovat Ruotsin radion kuoron ja Eric Ericsonin kamarikuoron sekä muutaman solistin.

Tuo teos on monumentaalisen vaikuttava. Se taitaa olla utopia, koska Beethoven kuvaa jotakin, jota ei ollut silloin maan päällä eikä ole vieläkään. Mitä muuta voi sanoa, kun lopussa lauletaan

"Alle Menschen werden Brüder".  Tämä Ode an die Freude on ollut hyvä valinta Euroopan Unionin tunnusmusiikiksi.

Ehkä näin utopistisen ilon ylistysmusiikin säveltäjäksi tarvitaankin rujo, ristiriitainen ja sairas mies, joka sävelsi teoksen aivan elämänsä lopussa. Kuuro ja naisten hylkimä mies. Beethoven oli elämän opettama. Aikoinaan hän oli Napoleonia ihaillessaan säveltänyt kolmannen sinfoniansa eli Emperorin, mutta sitten kokenut Wienin kurjat olot kyseisen sotaherran toiminnan tuloksena. Nyt oli Wien taas vapaa ranskalaisjoukoista.

En ymmärrä juuri mitään musiikin teoriasta, mutta nuotteja osaan lukea, kun olen pianoa soittanut. Teos kuulostaa korvissani goottikirkon rakentamiselta. Alussa erilaiset viitteet pilkahtelevat ja vihjaavat tulevaa suuruutta eli lopun kliimaksia. Sitten perusrakenteet alkavat jännittyä kuin kirkon holvit. Eivät paljasta tulevaa pääteemaa, mutta luovat purkautumatonta energiamassaa jotenkin negaatiofraasien kautta.

On hienoa, että Beethoven valitsi tärkeimpään osaan ihmisäänen ja muistaakseni tarkoituksella. Tekisi mieli ajatella, että tässä on Beethovenin näky Taivaasta. Silloin pääinstrumenteiksi sopivat ihmiset, Jumalan omaksi kuvakseen luomat.