Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

lauantai 16. heinäkuuta 2016

Bentsodiatsepiinia - turhan tanakkaa tavaraa

Olen nyt saavuttanut kolmena päivänä kolmen litran tavoitteen. Lääkkeet otetaan ja kolme litraa juodaan. Hyvä näin.

Entäs sitten? Käveleminen on asettunut aika säännölliseksi. Eilen tosin korvasin sen kuntopyöräilyllä.  Yksi ongelma on yhä. Temesta väsyttää ja saa minut kaipaamaan sankyä. Ei pahoinvointikaan kivaa ole.

Temesta on loratsepaami ja bentsodiatsepiini. Sitä käytetään rauhoittavana lääkkeenä, ahdistukseen, unettomuuteen ja sen sellaiseen. Se unettaa ja väsyttää. Ei ihme, että olen tällainen kasvi.

Olen ottanut Temestaa kolme-neljä puolikasta päivässä ennalta ehkäisevästi. Kuusi voisi ottaa.

En usko tulleeni riippuvaiseksi tällaisesta pöllystä. Sellainenkin vaara on olemassa.

Pahoinvointi tuntuu hyvin lievänä. Oksennus voi kuitenkin pukata. Ruoka ei aina myöskään maistu. Ruuan maistumattomuus ei haittaa. Syön kuitenkin sen verran, että pärjään. Paino varmaan putoaa, mutta se onkin toivottavaa. Sairaalassa tosin terotettiin, että tämä ei ole laihdutuskuuri.

Vaimoni mukaan inkivääri auttaa huonovointisuuteen. Laittoi minulle mukillisen. Väkevää on.

Jospa kokeilisin olla ottamatta enempiä Temestoja tänään ja kokeilen kinkerijuomaa.


Ei kommentteja: