Nukkumisesta, kirjoittamisesta, maalaamisesta ja vähän muustakin

Unirytmi takkuilee. Välillä nukun pitkän hyvän yön, mutta välillä on nukahtamisvaikeuksia. Vanha keino tähän olisi herätä aamuisin säännöllisesti samaan aikaan. Se tarkoittaisi heräämisen virittämistä joka aamu viikon varhaisimpien lähtöjen mukaan. En malta millään mennä nukkumaan niin ajoissa, että tämä onnistuisi. Omapa on vikani. En tosin taitaisi saada untakaan.

Kuulin illalla, että melatoniinejä voi ottaa kuusikin milligrammaa kerralla. Kun en saanut unta, otin lisää niin, että tuli yhteensä kuusi milliä. Uni tuli. Luin ennen sitä hieman pikalainaksi löytämääni Herman Lindqvistin kirjaa Kun Suomi oli Ruotsi. Se on oikeastaan Suomen historia, mutta riikinruotsalaisesta näkökulmasta. Lindqvist on muuten asunut lapsuudessa Suomessa, koska hänen isänsä oli töissä Ruotsin lähetystöstä. Hän sanoo valistavansa ruotsalaisia, joille Suomen ja Ruotsin yhteinen historia tuntuu olevan aika tietämätöntä.

Toivottavasti syksyinen ikävä kokemus ei toistu. Budapestin lomalla minulla yö ja päivä vaihtoivat paikkaansa. Yöllä en saanut millään unta, mutta päivällä olisin nukkunut milloin vain.

Yritän nyt ottaa iisisti ja kerätä voimia vaativaan ensi jaksoon koulussa. Tämä bloggaaminenkin on tullut jaolle, kun päivän virkkuajasta on kyse. Koen löytäneeni uuden puolen itsestäni. En ole aikaisemmin ymmärtänyt, että kirjoittaminen olisi minun juttuni. Mukavaahan tämä on. Kaipa sitä huonompiakin harrastuksia on. En viitsi kirjoittaa pöytälaatikkoon. Tällainen vuorovaikutteinen muoto sopii kärsimättömälle mielelleni.

Jos haluaisin kytkeä maalaamista ja kirjoittamista, vaihtoehtoja olisivat ainakin käsitetaide ja satukirjat. Käsitetaide ei oikein nappaa, vaikka siinä yhdistyvät esineet, maalaaminen, piirtäminen ja teksti. Se on liian älyllistä kommunikaatiota ja sen kieleen harvat jaksavat paneutua. Ruumiillisemmat ilmaisumuodot tuntuvat omemmilta, paitsi en tiedä, onko kirjoittaminen sellaista.

Joskus iltaisin revin huivistani satuja lastenlapsilleni. Niitä voisin ehkä kuvittaakin. Photoshop ja Illustrator sopisivat siihen. Ehkä teen joskus lahjakirjaksi sellaisia valokuvausliikkeiden albumisysteemillä. Ehkä eläkkeellä.

Tällaisessa tyhjentyneen pesän vaiheessa on antoisaa, se että aikaa jää mukaviin puuhiin. Aikataulun huokoisuus tuntuu hyvältä varttuneelle mielelle. Tosin ensi jaksolla tilanne on toinen, mutta sekin loppuu aikanaan.


Tänään menen Temperaan ostamaan akvarellivermeitä koululle, jossa on kolmen päivän häppening maanantaista alkaen. Pidän maanantaina maalauspajaa. Vaikea arvata mikä on suosio, mutta ylijäämävermeitä voin käyttää Taide ja kulttuuri-kursseilla.


Vertailin äskettäin viimeisiä hetkiä Jorvissa parikymmentä vuotta sitten nykypäivän Terhokotiin. Minulle on kerrottu yhdessä blogi- ja Fb-kommentissa, että muualtakin terveydenhuollon piiristä löytyy hyviä esimerkkejä. Se on lohdullista.