Suomi ei ole enää puolueeton

Maantieteelle emme voi mitään, sanoi Paasikivi aikoinaan. Olemme Venäjän naapuri ja sillä sinappi. Suomi ja Venäjä ovat valtioita, jotka kumpikin ajavat itsekkäästi omaa etuaan. Niin valtioilla on tapana toimia. 

Kun valtioiden kokoero on näin suuri, voi jokin eturistiriita johtaa pahimmassa tapauksessa sotaan. Minä olen saanut elää koko ikäni rauhan aikaa. Sotaorvon ja evakon poikana tunnen kuitenkin nahoissani, että rauha ei ole itsestäänselvyys. 

Olen elänyt nuoruuteni aikana, jolloin ulko- ja puolustuspolitiikasta sai puhua julkisesti vain kaanonin mukaisesti. Jos joku paikallispoliitikko erehtyi poikkeamaan kaidalta polulta, hänen poliittinen tulevaisuutensa oli mennyttä. Marginaalista saattoi pari kolme ponnistaa eduskuntaan, mutta pidemmälle ei ollut asiaa. Minä ja uskoakseni suurin osa muista suomalaisista pidimme julkista kritiikkiä turhana. Pienen opposition edustajat olivat leimautuneet ihmisiksi, joita ei kannata ottaa vakavasti.

Nykyään puolustus- ja liittoutumisasioista puhutaan kohtalaisen vapaasti. Ei täysin vapaasti, koska länsimyönteisiä tai Suomen puolustusta kriittisesti kommentoivia saatetaan yhä kutsua haukoiksi tai muiksi vastaaviksi. Minusta tuntuisi ahdistavalta palata vanhaan puhumattomuuden ilmapiiriin. 

Presidentti Kekkonen vahti Suomen linjaa voimakkaasti ja perusteellisesti. Jos joku tavallista tallaajaa merkittävämpi hahmo sooloili asiassa, hän sai pian kuulla asiasta. Kekkosta pelättiin. 

Kekkonen oli hyvin taitava. Hän oli myös valtapoliitikko, varmasti Machiavellinsä lukenut. 

Minusta Kekkosen poliittisesta perinnöstä unohdetaan helposti se, että hän vei ystävällismielisestä idänpolitiikastaan huolimatta Suomen niin länteen kuin noina aikoina oli mahdollista. Muistaakseni erityissopimuksesta EEC:n kanssa alettiin neuvotella jo 60-luvulla. 

Paasikiven lausumasta on kauan, mutta se on yhä ajankohtainen. Neuvostoliittoa ei enää ole, mutta sen perillinen on suuri ja mahtava, myös arka kunniastaan. 

Presidentti Niinistö ei tietääkseni lähettele myllykirjeitä kuten Kekkonen teki aikoinaan. Sellaisilla olisikin mahdotonta nykyään pitää kansalaisia niin ruodussa, että vaikutelma ulospäin olisi yhtenäinen. Naapurimme voi halutessaan seurata suomalaista somekeskustelua niin paljon kuin haluaa. Siksi mielialat eivät pysy salassa.

Me kaikki, jotka elimme Neuvostoliiton romahtamisen ajan, luulimme Venäjän muuttuvat länsimaiseksi demokratiaksi. Näin ajatteli myös Suomen poliittinen johto. Suomen identiteettiä on voimakkaasti länsimaistettu viime vuosikymmeninä. 

Olisi hyvin vaikea palata entiseen puolueettomuuteen. Suomen asemaa kutsutaankin nykyään liittoutumattomuudeksi. Minusta ilmaus on vähintäänkin epätarkka, koska Suomi on Naton kanssa niin läheisessä yhteistyössä kuin ilman jäsenyyttä on mahdollista. 

Presidentti Niinistö on varmasti vastuunsa tunteva maan päämies. Hän ei voi johtaa maan ulko- ja puolustuspolitiikkaa illuusioiden varassa. Juha Sipilä tuntuu luovuttaneen myös EU:ta koskevan ulkopolitiikan suurelta osalta Niinistön harteille. Niinistö pohtii varmasti kaikkia vaihtoehtoja perusteellisesti.

Niinistö on monien muiden avainpoliitikkojen lailla sanonut kannattavansa kansanäänestystä, jos Natoon liittymistä harkitaan. Tuskin hän olisi päässyt presidentiksi, jos olisi muuta sanonut. 

Suomessa puhutaan uskottavasta puolustuksesta. Ymmärretään, että jos Venäjä haluaisi Suomen, sitä ei voitaisi estää, mutta halutaan sen tuntuvan naapurista liian kalliilta vaihtoehdolta. 

Suomen valtiojohto lausuu nykyään asioita, jotka olisivat olleet mahdottomia kylmän sodan aikoina. 

Tulkitsen nykytilannetta siten, että koska Nato-jäsenyydelle ei voida odottaa kansan enemmistön kannatusta, turvallisuutta yritetään vahvistaa neuvottelemalla puolustusyhteistyöstä Ruotsin ja Yhdysvaltojen kanssa. Näin saattaisi Kekkonenkin toimia nykytilanteessa. 

Minä olen taipuvainen Naton kannalle, mutta en ole varma asiasta. Parasta vaihtoehto selviää vasta jälkikäteen, mahdollisesti. Minusta asiasta päättäminen kuuluu valtiojohdolle eikä meille kansalaisille. Maan johto on meitä taviksia paljon paremmin informoitu. En kuitenkaan haluaisi, että meitä pidetään pimennossa. Demokratiassa maan johto valikoituu äänestyksen tuloksena ja meidän kansalaisten on voitava luottaa ehdokkaiden arvostelukykyyn. 

Nato-jäsenyys ei ole autuuden tila. Mikään valtio ei auta toista kriisissä, jollei se ole sille itselle edullista. 
Mahdollinen hyökkääjä joutuisi kuitenkin tiedostamaan, että auttamisen mahdollisuus on olemassa. Nato on ollut olemassa vuosikymmeniä. Yksikään jäsenvaltio ei ole joutunut hyökkäyksen kohteeksi sinä aikana. Toisaalta Nato on amerikkalaisvetoinen organisaatio. Emme voi tietää, mikä tulee olemaan USA:n linja vaalien jälkeen. 

Kaikkein paras vaihtoehto on rauhan jatkuminen. Olisi hyvä, että mahdollisimman moni suomalainen osaisi venäjää. Minä en osaa, valitettavasti. Olisi myös toivottavaa, että suomalaiset ja venäläiset voisivat olla mahdollisimman monipuolisesti rauhanomaisessa kanssakäymisessä. 

Täällä pohjoisessa rauha voi jatkua pitkäänkin. Kunpa rauha koittaisi myös Syyrian, Jemenin ja muiden kärsivien maiden kansoille.