Vaimoni oli jutellut erään psykiatrituttavamme kanssa. Hän on työskennellyt muun muassa lymfoomasta selvinneiden kanssa. Hänen mukaansa varttuneet lymfoomapotilaat eivät oikein palaudu entiselleen. Hoidot ovat kuulemma niin kovat, että kaikki eivät edes selviä niistä. Vaikuttavat imusolmukkeisiin, jotka yhdessä muodostavat keskeisen fyysisen järjestelmämme. Toipuminen kestää kaksi vuotta.
Tämänhetkinen väsymykseni tuo mieleeni sairausajan. Minun täytynee levätä sen ajan kuin en tee töitä. Välillä tunnen tarvetta maata toimettomana ja silloin en todellakaan ole kunnossa.
Tapaan perjantaina työterveyslääkärin. Täytyy puhua asiasta hänen kanssaan. Jospa hän voisi vaikuttaa työnantajaani, jotta voisin jäädä osa-aikaeläkkeelle. Ehkäpä olisi syytä ottaa yhteys myös syöpäklinikalle hoitavaan lääkäriini. Hän voisi varmaan kirjoittaa lausunnon asiasta.
Hankalaa, kun on monta yhtä aikaa jaksamiseen vaikuttavaa tekijää. Tämä kaamos unettaa, samoin uniapnea, jota auttavaa laitetta en ole nyt flunssan aikana käyttänyt. Kilpirauhasen tyrox -lääkityksen oikeaa tasoa vasta etsitään.
Kun tämä flunssa paranee, voin alkaa taas käyttää CPAP-laitetta. Silloin poistuu uniapnean väsyttävä vaikutus. En ole nyt käyttänyt sitä, koska öisin yskittää ja maski on silloin hankala.
Osa-aikaeläke saattaisi olla nykytilanteessa paras mahdollinen ratkaisu. Järki sanoo, että siinä tapauksessa meidän kannattaisi muuttaa Turkuun, josta todennäköisesti löytyisi kohtuullinen asunto hinnalla, jolla pääsisimme velattomaksi. Tunteet eivät ole vielä myöntyneet.
Sellainen mahdollisuus, että en voimaantuisi entiselleni on tietenkin iso asia. On siinä sulattelemista. Vaikka en tunne itseäni hirveän vanhaksi, varusteiden riisuminen on jo alkanut. Yksi tunnusmerkki on se, että hämäränäkö ja näkö muutoinkin on selvästi heikentynyt. Harmittaa, että purkkeihin laitetaan tuoteselostetekstiä niin pienellä, että saan selvää niistä vain suurennuslasin avulla. Yölamppuni tuntuu liian heikolta lukuvaloksi. Putoan pois armeijan reservistä tämän vuoden lopussa ikäni vuoksi.
Minun on vaikea ajatella vanhuuseläkettä jonkinlaisen unelmien täyttymyksenä. Haluaisin elää silloinkin merkityksellistä elämää, tuntea itseni tarpeelliseksi. Toki tarvitsemme vaimoni kanssa toisiamme ja tuemme toisiamme myötä- ja vastamäessä kuten olemme luvanneet. Tämän merkitys vain lisääntyy raihnastuessamme. Varmaan meillä on jokin merkitys lapsillemme ja lapsenlapsillemme, mutta he elävät kuitenkin enimmäkseen omaa elämäänsä.
Tuntuisi, että jotakin muutakin pitäisi olla. Olen ajatellut leventää eläkeajan leipäämme myymällä maalauksiani, mutta mahdollinen syövän aiheuttama voimattomuus panee arvioimaan sitäkin asiaa uudestaan. Varmaan eläkeiän lähestymiseen liittyy jonkinlainen "Tässäkö tämä oli"-prosessin läpikäyminen.
Pitää muistaa edesmenneen syöpäveljeni sanat, että pitää ottaa se, mitä annetaan. "Hyvinkin voi käydä."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti