Lama saapuu
Teräsvuori alkoi näyttää suopealta. Hän kysyi vielä minun alkoholinkäytöstäni. Sanoin, etten käytä ollenkaan. Nyt hän ja Markkanen näyttivät jo innostuneilta. Elehtivät tyytyväisinä. He kertoivat tehtävän edellisellä haltijalla olleen siinä asiassa ongelmia. Tämä näytti hyvältä. Taidan saada paikan.
Teräsvuori kysyi kuitenkin, kävisikö, että tekisin vielä yhden testin. Jopas pelaa varman päälle, ajattelin. Olin jo käynyt Tutkon testeissä ja tulokset olivat mitä ilmeisimmin hyvät. Tottakai minun oli suostuttava.
Jostakin hommattiin lomakkeet. Teräsvuori sopi puhelimitse jonkun kanssa, että ne faksattaisiin täytettyinä ja tulokset saataisiin paluupostissa. Minut ohjattiin vapaaseen toimistohuoneeseen ja aloin täyttää sivuja, joiden nurkassa oli U-Man -nimisen firman logo.
Puolisen tuntia siihen meni. Odottelin sitten taukotilassa kunnes minut kutsuttiin Teräsvuoren pakeille. Tulokset olivat tulleet ja näyttivät hyviltä. Teräsvuori myhäili tyytyväisenä. Teimme työsopimuksen ja paiskasimme kättä. Työsuhdeautoksi sain farmari-Volvon.
Aloitin talouspäällikön hommat uudessa paikassa, kun olin päässyt edellisestä eroon. Aluksi tein pitkää päivää, jotta pääsin kärryille talon järjestelmistä. Markkanen perehdytti minut niihin. Asiat olivat kunnossa. Minulla oli apulaisia osastollani joten rutiinit rullasivat. Kiirettä piti siksikin, että oli loppuvuosi ja kohta piti tehdä tilinpäätös. Sain apua tilintarkastaja Karlssonilta, joka oli lintumies. Kun jossakin oli tehty havainto harvinaisesta siivekkäästä, Karlssonia vietiin.
Tievie Oy oli suuri insinööritoimisto, joka toimi tie- ja liikennesuunnittelualalla. Bisnes rullasi hyvin. Teräsvuori oli osannut palkata pätevää porukkaa ja oli itsekin arvostettu alalla. Firma oli kasvanut nopeasti joten vierasta pääomaa oli pitänyt hankkia. Yritys toimi Vantaalla, mutta pankiksi oli valittu jostakin syystä KOP:n konttori Vaasasta. Sieltä oli saatu valuuttalaina. Se koostui varmuuden vuoksi useasta valuutasta. Korin nimi oli KOX.
Tievie oli kuin suuri ihmiskone. Insinöörit pitivät taulukoista ja järjestelmistä. Kaikki suunnittelijat oli luokiteltu koulutuksen ja kokemuksen mukaan. Luokka kertoi yksilön hinnan. Jokainen tiesi paikkansa. Työ mitattiin tunteina, jotka kerrottuina hinnoilla kirjautuivat projekteille.
Päivittäisiin rutiineihini kuului KOX-korin hinnan toteaminen Kauppalehdestä. Se pysyi vakaana. Demmit, jenit sun muut tasoittivat toisiaan. Olimme käyneet Teräsvuoren kanssa esittelemässä naamani Vaasan pankkiireille, Nenoselle ja Jokiniemelle. Jälkimmäinen muistutti hieman Harri Holkeria. Sehän sopi KOP:n miehelle. Markka oli oleva vahva maailman tappiin.
Teräsvuori teki kaikkensa virittääkseen koneistonsa huippukuntoon. Henkilöstön valinnoissa hän luotti U-Maniin. Minäkin menin kerran tutustumaan tähän firmaan. Tiesin nyt, että se oli scientologien omistama. Minulle haluttiin osoittaa, että yritys harjoitti aivan normaalia liiketoimintaa. Niin varmaan olikin. Jos scientologien testit toimivat kuluttajamarkkinoilla, miksi ne eivät toimisi myös yritysten henkilöstöä palkattaessa. U-Manin edustajat tuntuivat olevan katkeria siitä, miten julkisuus kohtelee scientologeja ja siten myös heidän yritystään.
Teräsvuori oli antanut yrityksen asiakasjulkaisusta tilaa U-Manin mainokselle. Se herätti keskustelua johtoryhmässä. Ihmeteltiin, miksi kannattaa esitellä suhdetta kyseenalaista aatetta edustavaan firmaan. Teräsvuori seisoi kantansa takana. Syy jäi hämäräksi.
Teräsvuori oli palkannut henkilöstökonsulttifirma Syvämielen tutkimaan johtoryhmän kallojen sisustat. Nyt mentiin syvälle. Meidän piti raportoida lapsuutemme tapahtumat viiden vuoden jaksoissa. Sitten seurasi keskustelu konsultin kanssa. Hän oli luultavasti psykologi. Lapsuutta pengottiin niin perusteellisesti, että mielessäni tapahtui jotakin. Koin, että mieleni oli ollut kuin kovapintainen, munan muotoinen esine ja nyt sen kuoreen oli tullut halkeama. Itsetuntemus lisääntyi toki, mutta koin, että minulle tehtiin jotakin vakavaa ja sitten jätettiin heitteille.
Toimelias Teräsvuori tutustui meistä saamiinsa raportteihin ja laittoin johtoryhmän uuteen uskoon niiden perusteella. Kun kysyin, mitä minusta sanottiin hän totesi vain, että sama vika kaikilla. Minä kuitenkin pysyin johtoryhmässä.
Uutta johtoryhmää sparrattiin iskuun konsultin johdolla. Eräs sessio meni siten, että meidän käskettiin puhumatta mitään siirtää kukin isossa tilassa sille paikalle, jolle hän kuuluu suhteessa johtoryhmään. Minut asetettiin ensin Teräsvuoren viereen ja sitten hänen taakseen. Se paikka sopi minulle hyvin. Tenho Markkasen veli Varma, joka myös työskenteli yrityksessä, asetettiin melkein pitkälleen lattialle. Tämä johtui kai siitä, että tämä oli vain teknikko insinöörien joukossa ja sen lisäksi Teräsvuoren höveli apulainen. Sitten konsultti kehotti meitä sijoittumaan sinne, missä haluaisimme olla. Tämä hiljainen hetki, kun väki siirtyi Teräsvuoren lähelle hänen ympärilleen, oli maaginen.
Minä aloin potea kuoreeni tullutta säröä. Ilmoittauduin työväenopiston öljyvärikurssille. Aloin rajoittaa työpäiväni pituutta ja otin tavakseni tulla kotiin normaalin työajan päättymisen aikoihin.
Eräänä päivänä luin Hesarista, että Ruotsilla on ongelmia vaihtotaseensa kanssa. Se huolestutti minua. Mitenkähän käy Suomen, Pohjolan Japanin, jos Ruotsin talous ajautuu vaikeuksiin. Suomen vientibisnes oli perinteisesti hädän tullen pelastettu devalvaatiolla, mutta nyt oli päätetty ryhtyä länsimaaksi, jonka valuutta on kova kuin kallio.
Kerroin Teräsvuorelle huolestani. Hänkin otti sen tosissaan. Juttelin Karlssoninkin kanssa. Toisaalta ja toisaalta oli hänestä homman nimi. Valtiovarainministerikin vannoi devalvaation mahdottomuutta. KOX-kori oli alkanut vahvistua Suomen markkaan nähden. Ainoa suojautumiskonsti oli terminointi. Siinä oli kuitenkin se hankaluus, että se realisoisi terminointihetken tappiot yrityksen tulokseen. Suuremmilta tappioilta kuitenkin vältyttäisiin.
Käynnistimme pankkikierroksen Teräsvuoren kanssa. Kävimme juttelemassa parissa paikassa devalvaation todennäköisyydesta ja tietenkin mahdollisesta pankin vaihtamisesta. Kansallispankkiimmekin oltiin yhteydessä. Tulos oli kaikissa paikoissa sama, vähän kuin savolaisittain ”Voi se olla niinnii, voi se olla näinnii”. Lopullinen päätös asiassa oli tietenkin Teräsvuoren. Kun on vaikea tehdä päätöstä jostakin toimesta, on luontaista olla tekemättä mitään. Tämä oli päätös.
Valtakunnan talous alkoi kääntyä alaviistoon. Yrityksen alkoivat saneerauspuuhiin. Niin teki myös julkinen sektori ja se merkitsi Tievielle tilauskannan laskua. Yhden miehen omistama yritys elää kassavirrasta. Kun tulot vähenevät, menoihin on pakko puuttua. Saneeraustoimet koskivat myös johtoryhmän jäseniä. Minusta tuli Teräsvuoren luottomies. Henkilökuntaa lomautettiin. Erään projektijohtajan sielu särkyi tästä niin, että hän käynnisti oikeusjutun työnantajaansa vastaan. En uskonut hänen pärjäävän. Minä soittelin työnantajajärjestöihin ja yrityksen tuomarillekin, jotta osaisimme vetään saneerausperiaatteet kestävästi. Juristifirman laskussa luki: Puhelinneuvottelu johtaja Aherikon kanssa 100 markkaa. Puhelinneuvottelu johtaja Aherikon kanssa 150 markkaa. Ja niin edelleen.
Yritykset olivat devalvaation pelossaan alkaneet jättää ulkomaisia varojaan kotiuttamatta Suomeen. Valtakunnan valuuttavaranto alkoi voida huonosti. Suomi ei devalvoi, kuului virallinen kanta.
Vuosi 1991 alkoi kaartua loppua kohta. Marraskuussa tuli lunta tupaan. Suomi devalvoi 14 prosenttia. Yrityksen taseeseen tuli saman prosentin verran lisää velkaa. Sitä osuutta vastaan ei oltu koskaan saatu rahaa.
Teräsvuori arvioi, että tästä selvitään. Hän taisteli elämäntyönsä puolesta. Pitää vain olla tarkkana kustannuksien suhteen. Sinnikäs mies, oikeaa yrittäjäainesta.
Teräsvuori delegoi minulle henkilökunnan vuoden1992 kalenterien valinnan. Keräsin toiveita ja niitähän tuli. Ajattelin, että kustannus on niin merkityksetön, että saakoon jokainen toivomansa. Kun Teräsvuori sai tulokset käsiinsä, alkoi kuulua jyrinää. Punakynä kävi reippaasti. No, hänen rahoistaa lopulta on kysymys, ajattelin.
Yhden alaiseni tehtävänä oli viedä reskontratapahtumat kirjanpitoon. Tutkin hänen kädenjälkiään ja hieman ihmettelin. Kun keskustelin hänen kanssaan, huomasin, että hän ei osaa ajatella kirjauksia taseen kautta. Arvelin, että hänen tehtävänsä on kuitenkin niin rajattu ettei suurempia vahinkoja pääse syntymään.
Syksyllä 1992 korttitalo romahti. Markka päästettiin kellumaan ja se heikkeni heti 27 prosenttia. Teräsvuori oli lomailemassa Lapissa. Kun soitin hänelle, hän seisoi vaaran laella nauttimassa maisemista. Hän suhtautui ikävään uutiseen stoalaisen tyynesti. Ihmisen toimet tuntuivat ikimaisemassa kovin merkityksettömiltä.
Yritys kituutti eteenpäin. Tultiin vuoden 1993 kevättalveen. Teräsvuori kävi eräänä perjantaina Vaasassa pankkiirien puheilla. Hän kutsui minut vielä samana päivänä palaveeraamaan kanssaan kolmelta iltapäivällä. Tapaamisen aihe oli irtisanominen. Teräsvuori kutsui yhden alaisistani todistamaan, kun minut riisuttiin kassakaapin avaimesta.
Irtisanomisaikani oli kaksi kuukautta. Tilalleni ei hankittu ketään eikä olisi voitukaan, kun tuotannollis-taloudellisista syistä annetaan potkut. Teräsvuori aikoi jakaa hommani todistaja-alaiseni kanssa. Tavanomainen käytäntö on, että poispotkittu saa lähteä samantien kotiin nuolemaan haavojaan. Teräsvuori kuitenkin velvoitti minut olemaan paikalla koko irtisanomisajan.
Minulla oli sellainenkin ongelma, että olin ottanut Tievieltä velkaa omakotitalon rakentamiseen. Me hartiapankkilaiset - minä, vaimoni ja lapsemme - asuimme jo talossa. Yritin neuvotella lainaa jatkuvaksi sovituin ehdoin. Teräsvuoren kanta oli ehdoton. Laina on maksettava kokonaan pois.
Soitin Vaasan Holkerille. En ollut enää bisneskumppani joten tunnelma oli viileä. Sieltä ei apua herunut. Tällaisia ovat liikesuhteet. Kysyin eräältä tuttavapankkiirilta, ossuuspankin miehiä. Vesiperä. Yllätyksekseni oman pankkini johtaja oli laajakatseinen mies. Hän lupasi lainan, jos saisin takaajat. Virittelin takaajarakennelman. Kaksi henkilöä alkoi ensisijaisiksi ja heidän takanaan seisoi vielä muita. Asia tuli kuntoon.
Minä siivosin kaksi kuukautta papereitani. Kerran Varma Markkanen kävi juttelemassa kanssani. Hänen tärkein asiansa oli suru siitä, että valtio oli päättänyt kaadattaa salmiakkikossut viemäriin. Hänestä se oli käsittämätöntä tuhlausta. Hän kai koki, että minä olen nyt hänenkin alapuolellaan nokkimisjärjestyksessä. Ehkä Markkanen junior sai tyydytystä tästä.
Kun päivät täyttyivät, pääsin kotiin, velkaiseen taloon vaimoni ja lasteni luo. Työsuhdeauto jäi ja menin julkisilla. Vaihdoin kulkuvälinettä Leppävaarassa. Torilla minut pysäytettiin ja minua houkuteltiin Narcononin tukijaksi. Nuorten huumeidenkäyttöä vastaan sanottiin toimittavan. Hyvältä kuulostaa, sanoin, mutta minä en noihin scientologien juttuihin usko.
Aloin täyttää työtön/työtön/työtön-lomakkeita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti