Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

keskiviikko 28. lokakuuta 2015

Suorittamisesta nauttimiseen

#identiteetti #opiskelu #suorittaminen

Uuden identiteetin edellyttämää asennoitumista pitää opetella. Yritän ottaa sarjakuvakurssin siltä kannalta, että tärkeintä on nauttiminen. Kurssilla onkin kivaa.

Olen ollut suorittaja. Olen pitänyt tärkeänä saada kursseilta hyvät arvosanat, koska niistä voi olla hyötyä myöhemmin. Ne saattavat olla hyvää valuuttaa, jos pyrkii vaikkapa ammattikorkeakouluun opiskelemaan taidetta.

Nykyisessä kunnossani en jaksaisi opiskella kokopäiväisesti. Jos ja kun kunto paranee, alan olla ehkä liian vanha opiskelemaan. Voisi ajatella sitäkin, että tutkinto opiskelu kuuluu nuorille, joilla on aikaa myös hyödyntää tutkintoaan.

Tällainen avoimen yliopiston opiskelu on ihan paikallaan tällaisessa jäähdyttelyvaiheessa. Ehkä ne elämän meriitit alkavat olla koossa.

Minulla jäi kaksi taidehistoriakurssia kesken, kun sairastuin syöpään. Toisen olen suorittanut, mutta nyt voin ajatella jäljellä olevasta, että tarvitsenko sitä mihinkään. Olenhan minä siitä jo oppinut yhtä ja toista.

Ei kommentteja: