Kerran syöpäpotilas, aina syöpäpotilas

Tänään oli vaikea herätä aamulla. Väsytti niin. Kun aloittelin työtäni koululla, väsytti edelleen. Jaksoin kuitenkin hommani hoitaa, kun alkuun pääsin. Tällaisissa tilanteissa pitkästä kokemuksestani tässä työssä ja siitä seuranneesta rutiinista on paljon apua.

Eilen iltapäivällä yritin parannela sarjakuvakäsikirjoitustani, mutta aivoni olivat aivan jumissa. Homma ei oikein sujunut. Olisikohan tuo jonkinlainen suojailmiö. Aivot suojaavat itsensä rasitukselta, kun se on jostakin syystä tarpeen. Kummallista, että kun olin illalla sarjakuvakurssilla, siellä tekstin muokkaaminen sujui.

Lääkäri soitti tänään, kuten olimme sopineet. Oli hyvä kertoa hänelle tilanteesta. Tapaamme hänen kanssaan ensi viikolla ja mukana on myös työnantajani edustajat. Keskustellaan tilanteestani.

Sain Facebookiin huomionarvoisen kommentin. Minun kannattaa varmaan hakeutua Syöpäyhdistyksen kurssille saamaan vertaistukea. Silloin voisin peilata tilannetta kohtalontovereiden kokemuksiin. Nyt vertaan luonnostani itseäni aikaisempaan paremmin jaksavaan itseeni.

Edellisen postaukseeni liittyvässä kerrottiin, että kirjoittajan isää oli hoidettu yhdestä syövästä, mutta ei oltu ajoissa huomattu, että hänellä on toinenkin. Sellainenkin on mahdollista. Seuraus tilanteesta oli kohtalokas. Edesmennyt enonikin sairasti ensin yhtä syöpää ja sitten toista, joka hänet vei. Yksi tädeistäni ehti saada niitä enemmän. Mummoni ja vanhempi veljeni kuolivat syöpään.

Sukuvika mitä ilmeisemmin. Ehkä on hyvä virittäytyä taistelemaan seuraavaa vastaan.