#taide #Taide-lehti
Kolumnin voi rakentaa noinkin. Taide-lehden Raisa Jäntti on mitä ilmeisimmin googlannut sopivia tausta-aineistoja juttuaan Tervetuloa katoavuuksien maailmaan varten. Hän aloittaa muistelemalla Leena Krohnin esseekirjan tarinaa, jossa jonkun kirjailijaksi aikovan tuotanto jäi yhteen lauseeseen. Hän ei koskaan päässyt pidemmälle, koska hän hioi loputtamasti ensimmäistä lausettaan.
Jäntti on löytänyt kolumnin jatkeeksi lukiolainen Melina Mattilan blogin (melinamattila@wordpress.com), jossa tämä pohtii inspiraation ongelmaa. Tämä ei ole tahtonut saada tekstiään vauhtiin ja on sitten kirjoittanut sen väkipakolla.
Sitten kolumnisti pohtii nykytaiteen tarpeellisuutta. Jos teos on lähinnä nenäliinakyhäelmä, tarvitaanko galleriaan joku vahtimaan sitä ettei sitä varasteta. Jostakin galleriasta oli varastettu teos. Kirjoittaja pohtii, onko helpompaa syyllistää huonoa taidetta tekevä taiteilija tai gallerian huono vahti kuin teoksen varasta. Minulle tämän pohdiskelun ydin jää hieman hämäräksi.
Minäkin pääsen mukaan kolumniin. Jäntti on löytänyt tässä blogissa olevan artikkelini Hirvittävä harmi, jossa kerron kadonneesta sukukokousvideomateriaalista. Hän on ottanut tämän mukaan esimerkiksi pettymyksestä, jollaisia joudumme nykyisessä digimaailmassa kestämään. Kolumnisti pohtii, että kauhistummeko jonkin katoamista, koska itsekin kerran katoamme. Ehkä menetys on kuin pieni kuolema. Jäntin mielestä katoaminen voi joskus olla hyödyllistä, koska objektin tekijä joutuu paneutumaan siihen uudestaan. Tosin kuvallisen materiaalin tapauksissa se ei aina olen mahdollista.
Minä taidan olla nyt tavoittanut taiteellisen urani huipun, kun olen päässyt Taide-lehteen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti