Traumoja

Yhdeksänkymmentäluvun alun ahdistavista kokemuksista lukeminen laukaisi minussa jotakin. Tunsin itseni hermostuneen hauraaksi. Kirjoitin sarjakuvaharjoituksen pohjaksi novellin noista
ajoista. Otin kirjallisia vapauksia, mutta pääpiirteissään tarina meni kuten kirjoitin. Kirjoitin sen muistinvaraisesti. Kun olen nyt lukenut päiväkirjojani noilta ajoilta, huomaan miten aika on kullannut muistoja. Todellisuus oli paljon kauheampaa.

Muistojen kultaantuminen kuuluu varmaan ihmisluontoon. Rankkojen asioiden tarkka muistaminen voisi vaikuttaa nykyiseen mielialaamme. Alitajuntaan on kuitenkin jäänyt jotakin. Tämänpäiväinen tunnetila osoittaa sen. Ehkä tällaisia voi kutsua traumoiksi. Varmaankin nuo kokemukset vaikuttavat piilevästi nykyiseen käyttäytymiseeni. Toivottavasti muistojen käsitteleminen novellin ja sarjakuvan avulla auttaa.